— Se on maan tapa.
Sen jälkeen palasivat he syömään päivällistä, ja pieni korsikalaisnainen kohteli heitä aivan kuin olisi tuntenut heidät jo kaksikymmentä vuotta.
Mutta Jeannea vaivasi levottomuus. Oliko hän vielä löytävä Julienin suudelmassa saman ihmeellisen ja valtavan tunneväristyksen kuin siellä lähteen luona.
Kun he olivat kahden kesken huoneessa, vapisi hän pelosta, ettei hänen suudelmillaan olisi enää samaa vaikutusta. Mutta kohta saavutti hän varmuuden, ja siitä tuli hänen ensimmäinen rakkaudenyönsä.
Seuraavana aamuna, kun tuli aika lähteä, oli hänen miltei mahdoton erota tästä matalasta majasta, sillä hänestä tuntui, että hänelle siellä oli koittanut uusi onni.
Hän kutsui luokseen huoneeseensa talon emännän ja vaikka tarkkaan hänelle selittelikin, ettei suinkaan tahtonut antaa hänelle mitään lahjaa, niin hän vaatimalla vaati, jopa suuttuenkin, saada lähettää hänelle Parisista, kun oli palannut sinne, jonkin muiston, jolle hän antoi melkein taikauskoisen merkityksen.
Nuori korsikalaisnainen pani kauan vastaan, mutta suostui vihdoin, sanoen:
— No, lähettäkää minulle sitten pikkunen pistooli, aivan pikkunen!
Jeannen silmät kävivät pyöreiksi. Ja ikäänkuin sanoen jonkun mieluisan ja suuren salaisuuden kuiskasi hän ihan hänen korvansa juurella:
— Tarvitsen sen tappaakseni lankoni.