Oitis tuotiin lyijykynä ja paperia, ja sillä aikaa kuin hän söi, tekivät paroni ja Julien neliruutuisen vaakunansa luonnoksen. Paronitar, joka joutui aivan haltioihinsa, kun oli kysymys tämäntapaisista asioista, ilmaisi myöskin mielipiteensä. Jopa Jeannekin otti osaa neuvotteluun, aivan kuin joku salaperäinen mielenkiinto olisi yht'äkkiä herännyt hänessäkin.
Koko ajan syödessäänkin Bataille lausui ajatuksiansa, tarttui välistä lyijykynään, piirsi luonnoksia, mainitsi joitakin esimerkkejä, selitti kaikki sen seudun ylimystön vaunut ja tuntui olemuksessaan, jopa äänessäänkin kantavan mukanaan jotakin aateliston ilmapiiristä.
Hän oli pienikasvuinen mies, jolla oli harmaa, lyhyt tukka ja värintahraamat, hiukan öljylle haisevat kädet. Kerrottiin, että hänellä aikoinaan oli ollut joku ruma siveellisyyshorjahdus, mutta kaikkien ylhäisten perheitten häntä kohtaan osoittama yleinen kunnioitus oli aikoja sitten poistanut hänestä tämän tahran.
Kun hän oli juonut kahvinsa, saatettiin hänet vaunuvajaan, ja vaunujen päältä otettiin pois vahavaate, jonka peitossa ne olivat. Bataille tarkasti vaunuja ja ilmaisi päättävästi ajatuksensa siitä, kuinka suureksi hänen mielestään vaakuna oli tehtävä. Kun asiasta vielä oli keskusteltu, ryhtyi hän työhönsä.
Kylmästä ilmasta huolimatta antoi paronitar tuoda vajaan tuolin katsellakseen, kuinka maalari työskenteli. Vieläpä hän sitten tuotti sinne lämmityslaitteenkin jalkojensa alle, joita alkoi palella. Sitten ryhtyi hän rauhallisesti puhelemaan maalarin kanssa, kyseli häneltä ihmisten sukulaisuussuhteista, joista hän itse ei ollut selvillä, kuolleista ja syntyneistä ja täydensi saamillaan tiedoilla sen sukupuun, jota hän säilytti muistissaan.
Julien oli siellä anoppinsa seurassa ja istui hajareisin tuolilla, poltteli piippuaan, syljeskeli lattialle, kuunteli ja seurasi silmillään vaakunansa värittämistä.
Kohta tuli tätä työtä katsomaan itse ukko Simonkin, joka lapio olkapäällään oli menossa perunamaalle, ja kun tieto Bataille'n tulosta oli levinnyt molempiin moisioihinkin, niin ei kestänyt kauan, ennenkuin niiden emännät liittyivät katselijoihin. He olivat kovin ihastuksissaan seisoessaan työn ääressä molemmin puolin paronitarta ja toistelivat:
— Tarvitaanpas siinä taitavuutta ripotellakseen noita laitoksia.
Molemmat vaunujen ovien vaakunat valmistuivat vasta seuraavana päivänä yhdentoista aikaan. Silloin olivat kaikki läsnä, ja vaunut vedettiin ulos vajasta, jotta voitiin työtä paremmin arvostella.
Suoritus oli onnistunut erinomaisesti. Bataille'lle lausuttiin kiitokset, ja hän lähti tiehensä laatikko selässään. Paroni, hänen vaimonsa, Jeanne ja Julien olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että maalari oli hyvin pystyvä mies ja että hänestä, jos olosuhteet olisivat sallineet, epäilemättä olisi tullut taiteilija.