Kaikki istuutuivat odottamaan. Ylhäältä väliköstä kuului askeleita, joista arvasi, että taloon oli tullut tavallista enemmän kiirettä: kartanonväki oli tullut yllätetyksi ja alkoi nopeasti pukeutua. Se kesti kuitenkin kauan. Kello helähti usean kerran. Ja portaita noustiin ja laskeuduttiin. Paronitar, jota salin kylmä ilma puistatti, aivasteli tuon tuostakin. Julien käveli edestakaisin pitkin askelin. Jeanne istui synkkänä äitinsä vieressä. Ja paroni nojautui pää kumarassa marmorista uunia vasten.
Vihdoin avautui yksi salin suurista ovista, ja varakreivi ja varakreivitär de Briseville astuivat sisälle. He olivat molemmat pieniä, laihanpuoleisia ihmisiä, joiden ikää oli mahdoton määritellä ja jotka käyttäytyivät hyvin kursailevasti ja arkaillen.
Rouva oli puettu kukitettuun silkkihameeseen ja hänen päässänsä oli pieni, nauhoilla kiinnitetty myssy. Hän puhui sukkelaan ja hiukan happamella äänellä.
Hänen miehensä, jonka vartaloa kiristi upea pitkä takki, kumarsi kuin niiahtaen. Hänen nenänsä, silmänsä, ikeniä myöten näkyvät hampaansa, aivan kuin vahalla voideltu tukkansa ja kaunis juhlapukunsa loistivat hyvästi ja tarkasti hoidettuina.
Kun ensimmäiset tervetuliaiset ja naapuruuskohteliaisuudet oli lausuttu, ei kukaan tietänyt enää mitä sanoa. Silloin ruvettiin muun puutteessa toisiaan kehuskelemaan. Toivottiin, että näitä erinomaisia välejä jatkuisi aina. Olihan mieluista käydä toistensa luona, kun asuttiin maalla vuodet umpeensa.
Ja salin kylmä ilma tunki luihin ja teki äänet käheiksi. Paronitar yski eikä ollut vielä kokonaan lopettanut aivastelemistaan. Silloin antoi paroni lähtömerkin. Briseville'n herrasväki koetti estellä:
— Kuinka? Joko nyt? Istukaa toki vielä vähän aikaa!
Mutta Jeanne oli jo noussut huolimatta Julienin viittauksista, jonka mielestä vierailu oli liian lyhyt.
Yritettiin soittaa palvelijaa määräyksen antamiseksi vaunujen esille ajamisesta, mutta kello ei soinut. Herra juoksi silloin ulos ja tuli sitten ilmoittamaan, että hevoset oli viety talliin.
Täytyi siis odottaa. Jokainen koetti keksiä jonkun lauseen, sanoa jonkun sanan. Puhuttiin sateisesta talvesta. Jeanne, jota tuskallisen tunteen synnyttämä väristys ehdottomasti puistatti, kysyi, miten herrasväki kahden kesken ollen sai koko vuoden ajan kulumaan. Tämä kysymys hämmästytti kovin Briseville'n herrasväkeä, sillä heillä oli tekemistä lakkaamatta. He kirjoittivat usein kirjeitä ylhäisille sukulaisilleen, joita oli tiheässä pitkin koko Ranskan maata, viettivät päivänsä kaikenlaisissa pikku töissä ja olivat nähtävästi yhtä kursailevia toisiaan, kuin vieraitakin ihmisiä kohtaan, puhellessaan juhlallisesti kaikkein vähäpätöisimmistäkin asioista.