Mutta Julien vihastui uudelleen:
— Pyydän! Antakaa minun olla! Tämä ei liikuta teitä!
Ja hän kohotti vieläkin kätensä, mutta silloin tarttui hänen appensa nopeasti siihen kiinni, veti sen alas semmoisella voimalla, että se iski ajolautaa vasten, ja huusi ankarasti:
— Ellette nyt lopeta, niin tulen alas, ja sen tiedätte, että minä kyllä saan teidät hillityksi.
Varakreivi rauhoittui tästä yht'äkkiä, kohotti mitään vastaamatta olkapäitään ja sivalsi piiskalla hevosia, jotka lähtivät juoksemaan täyttä laukkaa.
Molemmat naiset olivat purppuranpunaiset, he eivät hievahtaneetkaan, ja selvään saattoi kuulla paronittaren sydämen jysähtelevät lyönnit.
Päivällistä syödessä oli Julien jälleen miellyttävä, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jeanne, hänen isänsä ja rouva Adélaïde, jotka ylevässä hyvänsuopaisuudessaan unohtivat asian ja heltyivät nähdessään hänet ystävällisenä, mukautuivat iloon tuntien mielihyvää aivan kuin toipuvat sairaat. Ja kun Jeanne taas alkoi puhua Briseville'n herrasväestä, niin yhtyi hänen miehensäkin laskemaan leikkiä, mutta lisäsi pian:
— Yhdentekevää, mutta heissä on ylhäistä sävyä.
Muita vierailuja ei sitten enää tehty, sillä kaikki pelkäsivät Mariuksen jutun uudistuvan. Päätettiin vain lähettää naapureille kortteja uudeksi vuodeksi ja lykätä vieraskäynnit seuraavan kevään ensimmäisiksi lämpimiksi päiviksi.
Tuli joulu. Päivällisille kutsuttiin kirkkoherra, kunnallislautakunnan esimies ja hänen vaimonsa. Heidät kutsuttiin vielä uudenkin vuoden päiväksi. Siinä olivatkin sitten kaikki huvit, jotka katkaisivat heidän elämänsä yksitoikkoista menoa.