Mutta Jeanne joutui siitä pahoille mielin, hänen sydämensä kuohahti:
— Se ei tapahdu koskaan, ei koskaan. Tuo palvelustyttö on minun rintasiskoni ja me olemme kasvaneet yhdessä. Hän on, ikävä kyllä, hairahtunut, mutta sen tähden minä en hylkää häntä. Ja jos niiksi tulee, niin otan minä kasvattaakseni tuon lapsen.
Nyt puhkesi Julienin viha:
— Kylläpä me saisimme hyvän maineen, me, joilla on tämmöinen nimi ja tämmöiset sukulaissuhteet! Joka paikassa sanottaisiin meidän suosivan pahetta ja suojaavan kaikenlaisia ruojia talossamme, eikä yksikään kunnon ihminen enää tulisi luoksemme. Mitä sinä oikein ajattelet? Olet ihan mieletön!
Jeanne oli pysynyt levollisena ja vastasi:
— Minä en salli koskaan heittää Rosalieta pellolle, ja ellet sinä tahdo häntä pitää, niin ottaa äitini hänet uudelleen palvelukseensa. Me lopulta kyllä saamme selkoa tuon lapsen isästä.
Silloin lähti Julien vimmastuneena ulos ja paiskasi oven kiinni huutaen:
— Naiset ovat aina järjettömiä mielijohteineen!
Jälkeen puolisen meni Jeanne nuoren äidin luo, joka leskirouva Dentu'n valvomana, makasi liikkumatta, silmät selällään, vuoteessaan, lapsenhoitajan sylkytellessä vastasyntynyttä sylissään.
Huomattuaan rouvansa tulevan alkoi Rosalie nyyhkyttää ja kätki epätoivosta väristen kasvonsa lakanoihin. Jeanne tahtoi suudella häntä, mutta hän ei antanut, vaan peittäytyi. Silloin tuli hoitaja ja paljasti hänen kasvonsa, ja nyt Rosalie myöntyi, yhä vielä itkien, vaikka hiljakseen.