"Minä näin muutamia hyvin siroja, totisesti siroja, rakkaani, paljon parempia kuin minun mieheni ja sinunkin miehesi, sinun entinen miehesi, sillä sinähän olet saanut avioeron. Nyt sinulla on tilaisuus valita.
"Minä sanoin itselleni: Jos minä antaisin heille merkin, niin ymmärtäisivätköhän he minua, minua, joka olen kunniallinen nainen? Ja kas, kun minut valtasi hullu halu tehdä heille tuo merkki, minut valtasi oikeakiihtyneen naisen halu…kauhea halu, jonka sinä tiedät niiksi haluiksi… joita on mahdoton vastustaa! Minä joudun välistä sellaisen valtaan, minä. Eikös se ole hullunkurista, sanos eikös se ole hullua! Minä uskon, että meillä on apinan sielu, meillä naisilla. Minulle on muuten vakuutettu (sen on eräs lääkäri sanonut minulle), että apinan aivot muistuttavat suuresti meidän aivojamme. Meidän täytyy aina matkia jotakin. Me matkimme miehiämme niin kauan kuin me heitä rakastamme, sitten me matkimme rakastajiamme, sitten ystävättäriämme, rippi-isiämme, kun nämä ovat hyvänsävyisiä. Me omistamme heidän ajatustapansa, sanontatapansa, me teemme samoja liikkeitä, me käytämme samoja sanoja, me matkimme heitä kaikessa. Se on typerää.
"Mitä sitten minuun tulee, niin minä, kun minut valtaa halu tehdä jotakin, teen sen myöskin aina.
"Minä sanoin siis itselleni: Kas niin, minäpäs teen kokeen yhden kanssa, yhden ainoan kanssa, saadakseni nähdä, miten siinä käy. Ja mitäs siinä sitten voisi minulle tapahtua? Ei mitään! Me hymyilemme toisillemme, ja siinä kaikki, minä en näe häntä enää koskaan; ja jos minä hänet näen, niin hän ei enää tunne minua, ja jos tuntisikin, niin minä kieltäisin kaiken, totta totisesti.
"Ja niin minä alan valikoida. Minä etsin hyvin siroa, hyvin siroa. Äkkiä minä näin pitkän, vaaleaverisen nuoren miehen tulevan. Minä pidän vaaleaverisistä, kuten tiedät.
"Minä luon häneen katseeni. Hän katsahtaa minuun. Minä hymyilen, hän hymyilee; minä annan hänelle merkin, oh! tuskin huomattavan; hän vastaa päällään: 'Kyllä', ja niin hän kääntyy taloon, rakkaani! Hän tulee pääoven kautta.
"Sinä et osaa kuvitellakaan, miltä minusta tuntui sillä hetkellä! Minä luulin tulevani hulluksi. Oh! miten minua pelotti! Hänen piti puhutella palvelijaa! Josefia, joka on täysin uskollinen minun miehelleni. Josef olisi varmaankin luullut minun tunteneen tämän herran jo pitkän aikaa.
"Sanos, mitä tehdä? Mitä tehdä? Hän soittaisi ovikelloa heti paikalla, sekunnin sisällä. Sanos, mitä tehdä. Minä ajattelin, että parasta oli mennä häntä vastaan, sanoa hänen erehtyneen, pyytää häntä poistumaan. Hän säälisi naista, naisparkaa! Ja niin minä riennän ovelle ja avaan sen juuri sillä hetkellä kun hän on soittamaisillaan ovikelloa.
"Minä änkytin, aivan hulluna: 'Poistukaa, herrani, poistukaa, te erehdytte, minä olen kunniallinen nainen, minä olen naimisissa oleva nainen. Tämä on erehdys, hirveä erehdys, minä luulin teitä erääksi tuttavakseni, jota te muistutatte suuresti. Säälikää minua, herraseni.'
"Mutta hänkös alkaa nauraa, rakkaani, ja vastaa: 'Hyvää päivää, kissaseni. Tiedäkin, että minä sen tunnen, sinun historiasi. Sinä olet naimisissa, se merkitsee kahta kultarahaa yhden asemasta. Sinä saat ne kylläkin. Kas niin, näytä minulle tietä.'