Kas, kello alkaa lyödä viittä, ja Raoulilla on tapana saapua kotiin kello puoli kuusi! Jos hän saapuisi ennen kuin toinen on ennättänyt poistua, ajatteleppas sitä! Silloin… silloin… minä jouduin päästäni pyörälle… aivan kokonaan…minä ajattelin… minä ajattelin… että… että parasta oli… oli… oli vapautua tästä miehestä… mahdollisimman pian… Mitä pikemmin, sitä parempi… sinä ymmärrät kyllä…ja kas niin… kas niin… kun mikään muu ei auttanut… ja, rakkaani, mikään muuhan tässä ei auttanut… sillä hän ei olisi lähtenyt ilman sitä… Minä siis… minä siis… minä siis väänsin salin oven lukkoon…ja siinä se sitten oli.
Pikku markiisitar de Rennedon alkoi nauraa ja nauraa oikein katketakseen, pää tyynyissä, saattaen sänkynsä vapisemaan vallan kokonaan.
Kun hän oli hieman rauhoittunut, hän kysyi:
— Ja… ja… hän oli soma poika?…
— Olipa niinkin.
— Ja sinä olet sitten pahoillasi?
— Mutta… mutta… kas, kun hän… kun hän lupasi tulla huomenna samaan aikaan… ja minä… ja minä pelkään hirveästi… Sinä et osaa aavistaa, miten hellittämätön… ja miten tahtovainen hän… on. Mitä tehdä… sanoppas… mitä tehdä?
Pikku markiisitar nousi istualleen vuoteellaan miettiäkseen. Sitten hän lausahti äkisti:
— Anna pidättää hänet.
Pikku paroonitar hämmästyi. Hän änkytti: