Tällä hetkellä minä olen vielä tuon omituisen tunteen vallassa kirjoittaessani nyt teille ja pyytäessäni teitä minun puolestani kohottamaan hätähuudon rauhallisten aviomiesten suurelle armeijalle.
Kuitenkin minä vielä epäilin, sillä olihan tuo nainen humalassa ja saattoi valhetella.
Puutuin uudestaan puheeseen: "Ettekö te koskaan kerro näistä seikkailuistanne kenellekään, te?"
Hän katsahti minuun syvällä säälillä ja niin vakavasti, että minä luulin hänen hämmästyksestä selvinneen humalastaan kokonaiseksi minuutiksi.
"Mekö?… Mutta millainen hölmö sinä olet, rakkaani! Puhuuko nyt kukaan koskaan sitä… Ah! ah! ah! Kertooko sinun palvelijasi sinulle koskaan juomarahoistaan, muutamista lanteista, ja muista sen sellaisista? Kas niin, se, se on meidän rahaamme. Aviomiehellä ei ole syytä valittaa niin kauan kuin me emme mene liian pitkälle. Mutta millainen hölmö sinä olet!… Ja sitten, miten pahalta tuntuukaan sillä hetkellä, kun vastarintaa ei saa murretuksi!"
Hyvin hämilläni minä kysyin vielä:
— No niin, sinuakin on sitten usein syleilty?
Hän vastasi eleellä, joka ilmaisi mitä syvintä halveksimista miestä kohtaan, joka saattoi sitä epäillä: "Jumaliste!… Kaikkia naisia on usein syleilty… koetappas vaikka ketä tahansa, niin saat nähdä, sinä suuri hölmö. Kas niin, syleileppäs rouva de X:ää, hän on aivan nuori ja vallan nuhteeton… Syleile, ystäväni… syleile… ja koeta… saat nähdä… saat nähdä… Ah! ah! ah!…"
Äkkiä hän heitti täysinäisen sampanjalasinsa kynttiläkruunuun. Sampanja valui alas sateena, sammutti kolme kynttilää, tahri seinäverhot, kasteli pöydän, samalla kuin särkyneet lasinsirpaleet sinkoilivat pitkin ruokasaliani. Sitten hän aikoi tarttua pulloon tehdäkseen sille samalla tavalla, mutta minä sain sen estetyksi; silloin hän alkoi huutaa ylen kovalla äänellä… ja sai hermokohtauksen… kuten olin aavistanutkin…
* * * * *