Kun lesken laittaminen häävuoteeseen ei vaadi mitään niitä äidillisiä menoja, jotka ovat välttämättömiä nuoreen tyttöön nähden, niin Gabrielle meni rauhallisesti huoneeseensa sanoen minulle:

— Vedelkää nyt haikuja neljännestuntia.

Kun minä menin hänen luokseen, niin minulta puuttui luottamusta omaan itseeni, minä tunnustan sen. Tunsin itseni hermostuneeksi, kiihtyneeksi ja noloksi.

Asetuin aviomiehen paikalle. Hän ei sanonut mitään, katseli vaan minua hymy huulillaan, ilmeisesti halukkaana tekemään pilaa minusta. Tämä iva, tällaisella hetkellä, saattoi minut lopultakin kokonaan hämilleni ja, minä myönnän sen, katkaisi minulta — kädet ja jalat.

Kun Gabrielle huomasi minun… pulmallisen asemani, niin hän ei tehnyt mitään rohkaistakseen minua, vaan pikemmin päinvastoin. Hän kysyi minulta, hieman välinpitämättömällä ilmeellä:

— Senkö verran teissä on aina luontoa?

En voinut olla vastaamatta:

— Kuulkaapas, te olette sietämätön.

Silloin hän alkoi nauraa ja oikein kohtuuttomasti, hävyttömästi, ärsyttävästi.

On totta, että minä näytin hyvin surkealta, että minun ilmeeni oli hyvin ällistynyt.