Minä uin ja hyvin uinkin. Ja minä viivyin siellä kauan, nauttien salaisesta ja hienonhienosta kostostani. Sitten minä jouduin kadulle sinä raittiina hetkenä, jolloin yö on loppumaisillaan. Tunsin itseni nyt tyyneksi ja varmaksi, tyytyväiseksi ja rauhalliseksi ja, kuten minusta vielä tuntui, valmiiksi urostekoihin.
Sitten minä palasin hitaasti kotiin ja avasin hiljaa huoneeni oven.
Gabrielle luki, nojaten kyynärpäällään korvatyynyyn. Hän kohotti päätään ja kysyi aralla äänellä:
— Tekö siellä? Mitä te olette oikein toimittanut?
En vastannut mitään. Riisuuduin suurella varmuudella. Ja voittoisana isäntänä minä valtasin sen paikan, jonka olin arkana jättänyt.
Hän hämmästyi ja oli vakuutettu siitä, että minä olin käyttänyt jotakin salaperäistä keinoa.
Ja nyt hän puhuu, joka tilaisuudessa, Rogerin keinosta kuten jostakin erehtymättömästä, tieteellisestä menetelmästä.
Mutta kas! siitä on kymmenen vuotta, ja nykyisin samalla kokeella ei olisi suuriakaan menestymisen mahdollisuuksia, ainakaan minuun nähden.
Mutta jos sinulla on joku ystävä, joka pelkää kesäyön mielenliikutuksia, niin neuvo hänelle minun sotajuoneni ja vakuuta hänelle, että kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ei ole mitään parempaa tapaa kureliivien avaamiseen, kuten sire de Brantôme olisi sanonut.