— Mitä minun sitten pitäisi sinulle kertoa?
— Sinulla on siis rakastaja?
— No totta kai, minä en voi elää ilman rakastajaa. Jos minua ei rakastettaisi, niin minä uskoisin itseni kuolleeksi.
— Niin minäkin.
— Eikö totta?
— Kuinkas muuten. Mutta miehet eivät käsitä sitä, eivät ainakaan meidän miehemme.
— Eivät tosiaankaan käsitä. Ja miten sinä luulisit meidän tulevan toimeen ilman rakkautta? Me tarvitsemme rakkautta, mihin kuuluu lellittelyä, kohteliaisuuden osoituksia, liehittelyä. Se on meidän sydämemme virikettä, se. Se on välttämätöntä meidän elämällemme, välttämätöntä, välttämätöntä…
— Välttämätöntä.
— Minun täytyy tuntea, että joku ajattelee minua, aina, kaikkialla. Kun minä nukahdan, kun minä herään, niin minun täytyy tietää, että minua jossakin rakastetaan, että minusta nähdään unta, että minua himoitaan. Ilman sitä minä olisin onneton, niin juuri, onneton! Oh! minä olisin niin onneton, että minun täytyisi alituisesti itkeä.
— Minä myöskin.