Hän huomasi, ettei Duroy ollut koko aikana sanonut mitään, ettei kukaan ollut häntä edes puhutellut ja että hän näytti vähän vaivautuneelta. Ja koska naiset eivät olleet päässeet eroon Akatemiasta, tuosta jo kauan vatkaamastaan mieliaiheestaan, rouva Walter kysyi: "Entä te, herra Duroy, jonka parhaiten pitäisi tuntea asia, kenelle te annatte etusijan?"
Duroy vastasi epäröimättä: "Tällaisesta asiasta puheen ollen, hyvä rouva, en välitä ehdokkaiden ansioista, jotka muuten aina voivat olla vähän epäilyttävät, vaan heidän iästään ja terveydestään. En kysy, mitä arvonimiä heillä on, vaan mitkä ovat heidän tautinsa. En ota selkoa siitä, ovatko he runomittaisesti kääntäneet Lope de Vegaa, mutta sen sijaan olen hyvin halukas hankkimaan tietoja heidän maksastaan, sydämestään, munuaisistaan ja selkäytimestään. Minun mielipiteeni on, että rasvoittunut sydän ja varsinkin epäsäännöllinen valtimo ovat sata kertaa arvokkaammat kuin neljäkymmentä nidosta väitöskirjoja jonkun berberirunoilijan isänmaallisista aatteista."
Hämmästynyt hiljaisuus seurasi tätä selitystä.
Rouva Walter kysyi hymyillen: "Mistä tällainen mielipide?" Duroy vastasi: "Koska en milloinkaan välitä muusta kuin siitä, mikä tuottaa naisille huvia. Ja totuus on, hyvä rouva, että Akatemia kiinnostaa teitä naisia vain silloin, kun joku sen jäsenistä kuolee. Ja mitä useampia kuolemantapauksia, sitä enemmän ilon aiheita teille. Mutta jotta he kuolisivat pian, Akatemiaan on valittava vanhuksia ja sairaita."
Kun naiset yhä näyttivät vähän hämmästyneiltä, hän lisäsi: "Olen muuten aivan samaa mieltä kuin tekin ja luen mielelläni Pariisin lehdistä Akatemiassa sattuneista kuolemantapauksista. Kysyn heti itseltäni: 'Kenestä tulee hänen seuraajansa?' Ja sitten laadin luetteloni. Se on hyvin hauska leikki, jota leikitään Pariisin kaikissa salongeissa jonkun kuolemattoman kuollessa, ja sille voisi antaa nimeksi. 'Kuolema ja neljäkymmentä ukkoa'."
Naiset, jotka vieläkään eivät olleet päässeet aivan omiin oloihinsa, alkoivat kuitenkin hymyillä, sillä hänen sanoissaan oli jonkinlaista perää.
Hän lopetti, samalla kun hän nousi: "Te, hyvät naiset valitsette heidät, ja te valitsette heidät ainoastaan nähdäksenne heidän kuolevan. Valitkaa siis vanhoja, oikein vanhoja, niin vanhoja kuin suinkin, älkääkä välittäkö muusta."
Sitten hän poistui ylväästi kumartaen.
Hänen lähdettyään eräs naisista sanoi: "Sepä vasta hauska mies. Kuka hän oli?" Rouva Walter vastasi: "Eräs toimittajamme, jolla tosin vielä on sangen mitätön asema toimituksessamme, mutta joka epäilemättä pääsee vielä pitkälle."
Duroy kulki boulevard Malesherbes’iä pitkin tanssiaskelin. Hän oli loistavalla tuulella ja hyvin tyytyväinen äskeiseen vierailuunsa. Hän mutisi: "Olipa tämä onnistunut päivä!"