Odotettiin vielä jotakuta vierasta, ja huoneessa vallitsi hiljaisuus, tuollainen kiusallinen hiljaisuus, joka on niin tavallinen päivällisten edellä ja ihmisten kesken, jotka päivän erilaisten puuhien jälkeen ovat joutuneet toiseen ilmapiiriin.
Duroy oli paremman puutteessa ruvennut katselemaan seiniä. Herra Walter huomasi sen ja kysyi häneltä kaukaa, ilmeisesti haluten ylvästellä vauraudellaan: "Katseletteko taulujani?" Viimeisellä sanalla oli erikoinen paino. "Minäpä näytän niitä teille." Ja hän otti lampun käteensä jotta yksityiskohtia voisi paremmin tarkastella.
"Tässä on maisemia", hän selitti.
Keskellä seinää oli eräs iso Guillaumet’n teos, normandialainen merenranta myrskyisen taivaan alla. Sen yläpuolella oli eräs Harpignies’n metsämaisema sekä eräs Guillaumet’n maalaama algerialainen tasanko. Tasangolla seisoi taivaanrantaa vasten kuvastuva kameli, iso korkeajalkainen kameli, joka muistutti kummallista muistopatsasta.
Johtaja Walter siirtyi seuraavan seinän ääreen ja ilmoitti juhlallisella äänellä kuin seremoniamestari: "Laatumaalauksia". Niitä oli neljä: Gervexin "Eräs sairaskäynti", Bastien-Lepagen "Elonleikkaajatar", Bouguereaun "Leskivaimo" ja Jean-Paul Laures’in "Teloitus". Viimeksimainittu teos esitti erästä vendéelaista pappia, jonka osasto Sinisiä [eräs Vendéessa toiminut tasavaltalainen ryhmä Ranskan suuren vallankumouksen aikana. — Suom.] ampui hänen oman kirkkonsa seinän vierellä.
Hymy väikähti johtajan vakavilla kasvoilla, kun hän osoitti seuraavaa seinää. Ensimmäisenä oli pieni taulu, jonka oli maalannut Jean Béraud ja jonka nimi oli: "Ylhäältä ja alhaalta". Kuva esitti pientä sievää pariisitarta, joka kiipesi kiertoportaita omnibussin katolle. Hänen päänsä oli vaunun katon tasalla, ja muutamat katolla istuvat herrat tarkastelivat ahneen tyytyväisinä noita lähestyviä nuoria kasvoja, kun taas alhaalla istuvat miehet katselivat nuoren naisen jalkoja toisten ilmeiden ilmaistessa halua, toisten harmia.
Herra Walter piti lamppua käsivarsi ojossa ja sanoi rivosti naurahtaen:
"Mitä arvelette? Eikö olekin lystikäs?"
Sitten hän selitti: "Lambert’in 'Hätäapu'."
Ruoka-astioista tyhjennetyllä pöydällä istui takalistollaan kissanpoika tarkastellen uteliaana ja hämmästyneenä kärpästä, joka oli tipahtanut vesilasiin. Kissan toinen käpälä oli pystyssä valmiina nopeasti iskemään kärpästä. Mutta se ei vielä ollut tehnyt päätöstään. Se epäröi. Mitähän se päättäisi?
Sitten johtaja näytti erästä Detaille’ta. "Oppitunti" esitti sotilasta, joka opetti kasarmissa pientä villakoiraa lyömään rumpua. Johtaja Walter selitti: "Tuossa on paljon sukkeluutta."