"Herra Laroche-Mathieu tuntuu hyvin älykkäältä ja taitavalta mieheltä."
Vanha runoilija mutisi: "Vai sellaiselta hän teistä tuntuu."
Nuori mies hämmästyi ja epäröi: "Niinpä niin. Sitä paitsi häntä pidetään eräänä kamarin pystyvimmistä voimista."
"Mahdollista kyllä. Sokeiden valtakunnassa silmäpuolikin on kuningas. Kaikki nuo ihmiset ovat hyvin keskinkertaisia, sillä heidän ajatuskykynsä on sulloutunut kahden seinän, rahan ja politiikan, väliin. He ovat hölmöjä, ystäväni, joiden kanssa ei voi puhua mistään, ei mistään sellaisesta, josta me mielellämme puhumme. Heidän älynsä on laakea kuin malja, tai oikeammin kuin kaukalo, matala kuin Seine Asnières’in kohdalla.
"Ja kuinka vaikea onkaan löytää miestä, jolla on ajatusten avaruutta ja näköpiiriä, joka herättää meissä tunteen niistä meren raskaista tuulahduksista, joita saa hengittää rannikolla. Olen tuntenut muutamia sellaisia miehiä, mutta he ovat jo kuolleet."
Norbert de Varenne puhui kirkkaalla, mutta verhoutuneella äänellä, joka olisi komeasti kaikunut yön hiljaisuudessa, jos hän olisi päästänyt sen valloilleen. Hän tuntui olevan kiihtynyt ja masentunut. Sellainen alakuloisuus valtaa joskus sielun ja panee sen kopisemaan routaisen maan kaltaisena.
Hän jatkoi: "Mutta mitä merkitsee hiukkanen enemmän tai vähemmän neroutta, kun kaikki kuitenkin kerran päättyy?"
Ja hän vaikeni. Duroy, joka tänä iltana oli hyvällä päällä, sanoi hymyillen: "Te olette tänään huonolla tuulella, rakas mestari."
Runoilija vastasi: "Minä olen aina huonolla tuulella, ystäväni, ja muutaman vuoden kuluttua te olette samanlainen kuin minä. Elämä on kukkula. Niin kauan kun kuljemme ylöspäin, katselemme huippua ja tunnemme itsemme onnelliseksi. Mutta kun pääsemme huipulle, näemmekin äkkiä tien viettävän alaspäin, kohti loppua, joka on kuolema. Kulku ylöspäin käy hitaasti, mutta alaspäin nopeasti. Teidän iässänne olemme iloisia. Silloin toivomme niin paljon. Ne toiveet eivät koskaan toteudu. Minun iässäni ei odoteta enää mitään muuta kuin… kuolemaa."
Duroy naurahti: "Hitto, te panette kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni."