He olivat tulleet rue de Bourgognen puoliväliin. Runoilija pysähtyi korkean talon edustalle, soitti, puristi Duroyn kättä ja sanoi: "Unohtakaa kaikki tämä ukkorähjän lörpöttely, nuori mies, ja eläkää ikänne mukaisesti: hyvää yötä!"
Ja hän katosi mustaan porttikäytävään.
Duroy jatkoi alakuloisin sydämin yksin matkaansa. Hänestä tuntui, kuin hänelle olisi näytetty kuoppaa, joka oli täynnä lahoavia ihmisjätteitä, väistämätöntä kuoppaa, johon hänenkin jonakin päivänä täytyi pudota. Hän mutisi: "Perhana, eipä hänellä taida olla hauskaa kotonaan. Enpä haluaisi istua aitiossa katselemassa hänen ajatustensa revyytä!"
Hän pysähtyi päästääkseen erään hajuvesiltä tuoksuvan naisen ohitseen. Nainen oli tulossa kotiinsa ja laskeutui juuri vaunuistaan. Duroy hengitti pitkään ja ahnaasti ilmassa leijuvaa rautayrtin ja iiriksen tuoksua. Hänen keuhkonsa ja sydämensä alkoivat äkkiä paisua toivosta ja ilosta, ja ajatus, että hän seuraavana päivänä jälleen tapaisi rouva de Marellen, täytti hänet päästä jalkoihin.
Kaikki hymyili hänelle, elämä kohteli häntä ystävällisesti. Oli suloisia saada toiveensa täyttymään!
Hän nukahti huumaansa ja nousi aamulla jo varhain tehdäkseen kävelymatkan avenue du Bois-de-Boulognelle ennen lemmenkohtaukseensa menoa.
Tuuli oli kääntynyt, sää oli yön kuluessa tullut lauhemmaksi, huhtikuun aurinko paistoi, ja ilma oli ihana. Kaikki Boulognen metsän vakinaiset vieraat olivat tänä aamuna noudattaneet lempeän, kirkkaan taivaan kehotusta ja lähteneet kävelylle.
Duroy asteli hitaasti hengittäen raikasta ilmaa, joka oli keväisen suloinen. Hän kulki Riemukaaren ohitse ja saapui tuolle lavealle valtakadulle, joka oli täynnä ratsastajia. Hän katseli noita tämän maailman rikkaita, herroja ja naisia, jotka ratsastivat neliä tai ravia, ja tuskinpa hän nyt enää heitä kadehti. Hän tunsi heidät nimeltä melkein kaikki, tiesi heidän omaisuutensa suuruuden ja heidän elämänsä salaiset tarinat, sillä hänen toimensa oli tehnyt hänestä Pariisin kuuluisuuksien ja häväistysjuttujen tietosanakirjan.
Naisratsastajia kiiti ohitse. He olivat kireävyötäröisiä, aivan kuin tummiin verkapukuihinsa valettuja ja vaikuttivat, kuten yleensä satulassa istuvat naiset, ylpeiltä ja saavuttamattomilta. Ja kuin kirkossaan messua lukeva pappi Duroy höpisi huvikseen puoliääneen noiden naisten kuviteltujen ja todellisten rakastajien nimiä, arvonimiä ja toimia.
Tämä leikki huvitti häntä suuresti. Juhlavan kuoren alta hän aivan kuin kiskoi päivänvaloon ihmisten ikuisen ja uskomattoman kauhean kierouden, joka näytti häntä ilahduttavan, riemastuttavan ja lohduttavan.