Herrasväki Forestier’in saapuessa kaikki pelästyivät Charlesin huonoa tilaa. Yhden ainoan viikon kuluessa hän oli laihtunut ja tullut kauhean kalpeaksi, ja hän yski lakkaamatta. Hän kertoi, että he lääkärin nimenomaisesta määräyksestä matkustaisivat seuraavana torstaina Cannes’iin.
He poistuivat aikaisin, ja Duroy sanoi päätään pudistaen:
"Eipä hänellä luulisi olevan hauskaa. Hän ei arvattavasti tule kovin vanhaksi." Rouva de Marelle vakuutti juhlallisesti: "Oh, hän on mennyttä miestä. Mutta hänen on onnistunut saada kyvykäs vaimo."
Duroy kysyi: "Rouva Forestier kai auttaa miestään paljon?"
"Hän toisin sanoen tekee kaiken. Hän on perillä kaikesta ja tuntee kaikki ihmiset, vaikka näyttää siltä, kuin hän ei koskaan tapaisi ketään. Hän saavuttaa kaiken, mihin hän pyrkii, ja hän saavuttaa sen sillä tavalla ja sillä hetkellä, jonka hän suvaitsee määrätä. Oh, tuo olento on viekkaampi, taitavampi ja juonittelevampi kuin useimmat muut. Hän on oikea aarre miehelle, joka tahtoo päästä eteenpäin."
Georges sanoi: "Hän menee kyllä pian uusiin naimisiin."
Rouva de Marelle vastasi: "Niin. Minä en hämmästyisi, vaikka hänellä jo nyt olisi joku kiikarissa… joku edustajakamarin jäsen… sillä mikäli… hän, se joku… tahtoo… niin… pitäisi olla suuria esteitä… moraalisia… No niin. Omasta puolestani en tiedä mitään."
Herra de Marelle torui häntä hiljaisen kärsimättömästi: "Sinä olet aina epäluuloinen tavalla, josta minä en pidä. Älkäämme puuttuko toisten ihmisten asioihin. Meillä on yllin kyllin tekemistä huolehtiessamme omasta tunnonrauhastamme. Sen pitäisi olla kaikkien sääntönä."
Duroy meni kotiinsa sydän hämmentyneenä ja pää täynnä hämäriä ajatuksia.
Seuraavana päivänä hän meni vierailulle herrasväki Forestier’lle ja tapasi heidät järjestelemässä matkavarustuksiaan. Charles makasi leposohvalla, liioitteli hengittämisvaikeuksiaan ja puheli: "Minun olisi pitänyt matkustaa jo kuukausi sitten." Sitten hän antoi Duroylle muutamia sanomalehtiä koskevia ohjeita, vaikka kaikki oli jo järjestetty ja sovittu johtaja Walterin kanssa.