Poistuessaan Georges puristi vahvasti toverinsa kättä: "Näkemiin, vanha ystävä!" Mutta kun rouva Forestier saattoi häntä ovelle, hän sanoi vilkkaasti: "Ettehän ole unohtanut sopimustamme? Olemmehan me ystäviä ja liittolaisia? Siis, jos tarvitsette minua, olipa asia mikä hyvänsä, niin älkää epäröikö. Lähettäkää vain sähke tai kirje, ja minä tottelen."
Rouva Forestier mumisi: "Kiitos. En unohda." Ja myös hänen silmänsä sanoivat: "Kiitos", mutta paljon syvemmällä ja suloisemmalla tavalla.
Portaissa Duroy tapasi herra de Vaudrecin, joka tuli hitain askelin häntä vastaan. Hänet Duroy oli jo kerran ennenkin tavannut rouva Forestier’n luona. Kreivi näytti alakuloiselta — arvatenkin matkan takia?
Näyttääkseen kohteliaalta sanomalehtimies tervehti häntä innokkaasti.
Kreivi vastasi tervehdykseen kohteliaasti, mutta vähän pidättyvästi.
Herrasväki Forestier matkusti torstai-iltana.
7
Charlesin poissaolo lujitti Duroyn asemaa La Vie Françaisen toimituksessa. Hän kirjoitti muutamia pääkirjoituksia ja varusti nimimerkein "Nähtyä ja kuultua"-uutiset, sillä johtaja tahtoi, että kukin vastasi omista kirjoituksistaan. Hän aiheutti joitakin polemiikkejä, joihin hän vastasi nokkelaan tapaansa, ja hänen alituinen seurustelunsa poliitikkojen kanssa muodostui hänelle vähitellen kouluksi, joka saattoi auttaa hänet itsensä taitavaksi ja terävänäköiseksi poliitikoksi.
Hän ei nähnyt taivaallaan muuta kuin yhden ainoan pilven. Se oli eräs pieni vastustuslehti, joka alituisesti hyökkäili hänen kimppuunsa tai oikeammin haukuskeli hänen persoonassaan La Vie Françaisen "Nähtyä ja kuultua"-osaston johtajaa, herra Walterin ripeiden juoru-uutisten päällikkönä, kuten mainitun lehden, La Plumen, nimetön toimittaja lausui. Joka päivä tässä lehdessä oli kaikenlaisia salaviittauksia, purevia pistosanoja ja ilkeyksiä.
Eräänä päivänä Jacques Rival sanoi Duroylle: "Olettepa te kärsivällinen."