Toinen änkytti: "Mitä minun sitten pitäisi tehdä? Eiväthän ne ole suoranaisia henkilökohtaisia hyökkäyksiä."
Mutta eräänä iltapäivänä, kun hän tuli toimitukseen, Boisrenard ojensi hänelle La Plumen numeron:
"Katsokaahan, tuossa taaskin teihin kohdistettu hävytön juttu."
"Mikä nyt on ollut aiheena?"
"Eipä juuri mikään, ainoastaan eräs rouva Aubert, jonka siveyspoliisi on pidättänyt."
Georges otti lehden ja luki jutun, joka kuului seuraavasti:
DUROY PILAILEE.
La Vie Françaisen kuuluisa reportteri ilmoittaa tänään, että rouva Aubert, jonka pidättämisestä eilen kerroimme, on olemassa vain meidän mielikuvituksessamme. Mainittu henkilö asuu kuitenkin Montmartrella rue de l’Ecureuil’n numerossa 18. Käsitämme muuten varsin hyvin, että Walterin koplan kätyrien kyllä kannattaa tukea poliisipäällikköä, joka suvaitsee heidän puuhiaan. Mitä erikoisesti sanottuun raporttiin tulee, hän tekisi viisaimmin tarjoamalla meille jonkin niistä hälyuutisista, joiden alalla hän on sellainen taituri: jonkin kuolemantapauksen, joka peruutetaan seuraavana päivänä, jonkin tiedon taistelusta, jota ei ole ollut, jonkun hallitsijan tärkeän lausunnon, jota ei ole koskaan annettu. Tällaisten herra Walterin harrastuspiiriin kuuluvien juttujen ohessa hänen sopisi julkaista naisesta, jolla on ollut menestystä, tai uutisiaan erinäisten tuotteiden erinomaisuudesta — tuotteiden, jotka ovat niin suurena tulolähteenä muutamille virkaveljillemme.
Nuori mies joutui pikemmin hämilleen kuin suuttui. Hän ymmärsi vain, että asia oli hänelle jollakin tapaa hyvin kiusallinen.
Boisrenard jatkoi: "Mistä saitte sen uutisen?"