Duroy mietti, mutta ei voinut muistaa. Äkkiä asia kuitenkin selvisi hänelle:
"Oh! Aivan niin. Se oli Saint-Potin." Sitten hän luki uudelleen La Plumen sepustuksen ja punastui ankarasti, kun hän pääsi lahjomissyytökseen.
Hän huudahti: "Mitä? Hän väittää, että minua lahjotaan…"
Boisrenard keskeytti hänet: "Niinpä niin. Se on teille hyvin ikävä juttu. Sillä johtaja on kovin tarkka näissä asioissa. Tällaistahan voisi sattua usein…"
Samassa Saint-Potin tuli huoneeseen. Duroy juoksi häntä vastaan:
"Oletteko lukenut La Plumen jutun?"
"Olen. Tulen juuri Aubert’in muijan luota. Hän on todella olemassa, mutta siveyspoliisi ei ole häntä pidättänyt. Huhussa ei ole perää."
Duroy syöksyi johtajan luo, joka oli hiukan kylmä ja katseli häntä epäilevin silmin. Kuultuaan asian herra Walter selitti: "Menkää ottamaan selko tuosta naisesta ja peruuttakaa juttu, niin ettei teistä enää kirjoiteta siten. Sanon teille, mikä voi olla seurauksena. Se on hyvin ikävää sanomalehtimiehelle, minulle ja teille. Sanomalehtimies saa yhtä vähän olla epäilyksenalainen kuin Caesarin puoliso."
Duroy otti ajurin ja oppaakseen Saint-Potinin ja huusi kuskille: 18, rue de l’Ecureuil, Montmartre.
Se oli iso talo, jossa täytyi kiivetä kuudenteen kerrokseen. Villahameinen vanha eukko tuli avaamaan: "Mitä te nyt taas tahdotte?" hän kysyi nähdessään Saint-Potinin.