"Oletteko levollinen."
"Hyvin levollinen."
"No, lähdemme siis. Oletteko syönyt ja juonut jotakin."
"Kiitos. En tarvitse mitään."
Boisrenard’illa oli tapahtuman kunniaksi ulkomainen ritarimerkki, vihreä ja keltainen, jota Duroy ei ollut ennen nähnyt hänen rintapielessään.
He menivät kadulle. Eräs herra istui odottamassa vaunuissa. Rival esitti: "Tohtori Le Brument." Duroy puristi hänen kättään änkyttäen: "Kiitän teitä", ja tahtoi sitten istuutua etupenkille, mutta istuutuikin jonkin kovan esineen päälle. Hän hypähti pystyyn kuin vieteri. Siinä oli revolverilaatikko.
Rival toisti: "Ei sinne! Menkää takaistuimelle! Kaksintaistelija ja lääkäri takaistuimelle." Vihdoinkin Duroy käsitti ja putosi istumaan tohtorin viereen.
Molemmat todistajat nousivat sen jälkeen ajopeleihin, ja kuski antoi vaunujen lähteä liikkeelle. Hän tiesi, minne hänen oli ajettava.
Mutta revolverilaatikko häiritsi kaikkia, erittäinkin Duroyta, joka mieluummin olisi ollut sitä katselematta. Se koetettiin kätkeä selän taakse, mutta siinä se teki istumisen hankalaksi. Se aseteltiin syrjälleen Rivalin ja Boisrenard’in väliin, mutta se putosi yhtenään alas. Vihdoin se lykättiin jalkojen väliin.
Keskustelu sujui laimeasti, vaikka tohtori kertoili kaskuja. Rival yksin vastaili. Duroy olisi mielellään tahtonut antaa todistuksia mielentyyneydestään, mutta hän pelkäsi kadottavansa ajatustensa langan ja paljastavansa kapinoivan sielunsa. Häntä vaivasi koko ajan kiduttava pelko, että hän rupeaisi tärisemään.