Walter kysyi:
"Minne olette käskenyt ajamaan?"
Georges vastasi: "Älkää olko mistään levoton. Kuski on saanut ohjeensa."
Hän oli antanut osoitteeksi rue de Constantinoplella olevan huoneistonsa numeron.
Rouva Walter jatkoi: "Ette voi kuvitella, kuinka olen kärsinyt takianne, kuinka kidutettu ja kiusaantunut olen. Eilen olin kirkossa ilkeä, mutta tahdoin paeta teitä mihin hintaan tahansa. Pelkään niin kovin ollessani yksin teidän kanssanne. Oletteko antanut minulle anteeksi?"
Du Roy puristi hänen käsiään: "Olen, olen. Mitäpä minä en antaisi teille anteeksi, minä, joka rakastan teitä?"
Rouva Walter katsoi häneen rukoilevasti: "Kuulkaa, teidän täytyy luvata, että kunnioitatte minua… että ette… että ette… muuten en enää koskaan voi tavata teitä."
Du Roy ei ensin vastannut mitään. Hänen viiksiensä alla käväisi se hieno hymy, joka hämmensi naiset. Vihdoin hän mumisi:
"Olen orjanne."
Silloin rouva Walter alkoi kertoa, kuinka hän oli huomannut rakastavansa Georges’ia silloin, kun tämä hankkiutui menemään naimisiin Madeleine Forestier’n kanssa. Hän kertoi kaikenlaisia yksityiskohtia, pieniä läheisiä yksityiskohtia päivämäärineen ja muineen.