Äkkiä hän vaikeni. Vaunut olivat pysähtyneet. Du Roy avasi niiden oven.
"Missä me olemme?" rouva Walter kysyi.
Du Roy vastasi: "Astukaa ulos ja tulkaa kanssani tähän taloon. Voimme olla siellä paremmassa rauhassa."
"Mutta missä me olemme?"
"Kotona minun luonani. Se on nuorenmiehenasuntoni, jonka olen jälleen vuokrannut… muutamiksi päiviksi… saadaksemme pienen kolkan, jossa voimme tavata."
Rouva Walter oli tarttunut kiinni pehmustettuun vaununistuimeen kauhistuen tällaisen kahdenolon ajatusta ja sopersi:
"Ei, ei! En tahdo! En tahdo!"
Du Roy sanoi jyrkällä äänellä: "Vannon pitäväni teitä kunniassa. Tulkaa mukaan vain. Ettekö näe, että meitä katsellaan, että ihmisiä alkaa keräytyä. Kiiruhtakaa… kiiruhtakaa… tulkaa pois vaunuista."
Ja hän toisti: "Vannon pitäväni teitä kunniassa."
Eräs viinikauppias, jonka puoti oli portin vieressä, tuijotti heitä uteliain katsein. Rouva Walterin valtasi kauhu, ja hän kiiruhti taloon.