Hän meni portaita kohden, mutta Du Roy pysähdytti hänet tarttumalla hänen käsivarteensa: "Tänne, huoneisto on pohjakerroksessa."
Ja hän työnsi hänet luolaansa.
Heti suljettuaan oven hän syöksyi naiseen käsiksi kuin peto saaliinsa kimppuun. Rouva Walter puolustautui, taisteli, sopersi: "… Oh, Jumalani!… Oh, Jumalani…"
Du Roy suuteli hänen kaulaansa, silmiänsä, huuliansa niin tulisesti, ettei rouva Walter voinut välttää hänen väkivaltaisia hellyydenosoituksiaan. Ja koettaessaan rimpuilla vastaan ja välttää nuoren miehen suuta hän tuli vastoin tahtoaankin vastanneeksi hänen suudelmiinsa.
Äkkiä hän lakkasi taistelemasta Du Royn hyväilyjä vastaan, ja voitettuna ja nöyränä hän antoi riisua itsensä. Georges kuori hänen yltään kaikki vaatteet nopeasti ja varmoin sormin, jotka olivat liukkaat kuin minkäkin kamarineidon.
Rouva Walter oli temmannut käteensä kureliivin peittääkseen sillä kasvonsa ja seisoi suorana ja valkoisena keskellä kaikkia vaatekappaleitaan, jotka olivat pudonneet hänen jalkainsa ympärille.
Du Roy antoi hänen pitää kengät jalassaan, nosti hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet sänkyyn. Silloin nainen kuiskasi murtuneella äänellä hänen korvaansa: "Vannon teille… vannon teille… ettei minulla koskaan ole ollut rakastajaa." Hän sanoi sen aivan kuin nuori tyttö olisi sanonut: "Vannon teille, että olen neitsyt."
Ja Duroy ajatteli: "Se seikka ei liikuta minua vähintäkään."
5
Syksy oli tullut. Herrasväki Du Roy oli viettänyt koko kesän
Pariisissa, käyden edustajakamarin lyhyen loman ajan La Vie
Françaisessa voimakasta taistelua uuden hallituksen puolesta.