Kamarien kokoutumispäivänä nuori nainen, vaikka lojui vielä vuoteessa, antoi miehelleen tuhansia ohjeita. Georges oli parhaillaan pukeutumassa mennäkseen aamiaiselle Laroche-Mathieun luokse, jolta hänen oli määrä ennen istuntoa saada neuvoja La Vie Françaisen seuraavan päivän poliittista artikkelia varten, tämän artikkelin kun tuli olla jonkinlainen virallinen tiedonanto hallituksen tärkeimmistä suunnitelmista.
Madeleine sanoi: "Mutta älä missään tapauksessa unohda kysyä häneltä, aiotaanko kenraali Belloncle lähettää Oraniin, kuten on ollut puhetta. Se on mitä tärkein asia."
Georges vastasi hermostuneesti: "Minä tiedän yhtä hyvin kuin sinä, mitä minun on tehtävä. Anna minun olla rauhassa lörpötyksiltäsi."
Madeleine jatkoi tyynesti: "Sinä et muista, rakas ystävä, että aina unohdat puolet niistä tehtävistä, jotka annan sinulle ministerin luo mennessäsi."
Georges murisi: "Sinun ministerisi hermostuttaa minut vihdoin kuoliaaksi. Hän on aasi."
Madeleine vastasi levollisella äänellä: "Hän ei ole enempää minun ministerini kuin sinunkaan. Mutta sinulla on hänestä enemmän hyötyä kuin minulla."
Pilkallisesti hymyillen Georges kääntyi vilkaisemaan vaimoaan:
"Anteeksi, minua hän ei sentään hakkaile."
Madeleine sanoi hitaasti: "Ei minuakaan. Mutta hän luo meidän omaisuutemme."
Georges vaikeni ja sanoi hetken kuluttua: "Jos saisin valita sinun ihailijoittesi välillä, niin luulenpa, että valitsisin sen vanhan pässinpään de Vaudrecin. Missä hän muuten oleilee? En ole nähnyt häntä kahdeksaan päivään."