Tunteitaan näyttämättä Madeleine vastasi: "Hän on sairaana. Hän on kirjoittanut minulle, että hänen on täytynyt paneutua vuoteeseen reumatisminsa takia. Sinun pitäisi mennä katsomaan kuinka hän voi. Se ilahduttaisi häntä. Tiedäthän, että hän kovasti pitää sinusta!"

Georges vastasi: "Se on totta. Menen sinne heti."

Hän oli lopettanut pukeutumisensa. Hattu päässä hän silmäisi ympärilleen, oliko mitään unohtunut. Huomatessaan kaiken olevan kunnossa hän meni sängyn luo ja suuteli vaimoaan otsalle: "Näkemiin, rakkaani. En tule kotiin, ennen kuin aikaisintaan seitsemältä."

Ja niin hän lähti. Herra Laroche-Mathieu odotti häntä, sillä hän söi aamiaista tänään kello kymmeneltä, koska ministerineuvoston oli määrä kokoutua kello kahdeltatoista, ennen parlamentin avajaisistuntoa.

Istuuduttuaan pöytään ministerin ja hänen yksityissihteerinsä seuraan, sillä rouva Laroche-Mathieu ei ollut halunnut muuttaa aamiaisaikaansa, Du Roy alkoi heti puhua kirjoituksestaan ja selosti sen suurin piirtein, vilkaisten silloin tällöin muistiinpanoihinsa, joita hän oli töhertänyt nimikortilleen. Lopetettuaan selostuksensa hän kysyi: "Haluatteko, rakas ministeri, jotakin muutettavaksi?"

"Hyvin vähän, hyvä ystävä. Olette ehkä vähän liian hyökkäävä Marokon kysymyksessä. Puhukaa retkikunnasta aivan kuin se lähetettäisiin, mutta tehkää samalla ymmärrettäväksi, ettei sitä lähetetäkään ja ettette itse lainkaan usko koko asiaan. Antakaa yleisön lukea rivien välistä, ettemme suinkaan aio pistää nenäämme tuohon ampiaispesään."

"Hyvä. Ymmärrän täydellisesti ja saatan asian myös yleisön tietoon tässä muodossa. Vaimoni pyysi minua kysymään teiltä, lähetetäänkö kenraali Belloncle Oraniin. Sen jälkeen, mitä äsken sanoitte, otaksun, ettei häntä lähetetä."

Valtiomies vastasi: "Ei."

Sitten he puhelivat alkavasta parlamenttikaudesta. Laroche-Mathieu alkoi pitää puhetta valmistaen niitä lauseparsia, joita hän muutamia tunteja myöhemmin aikoi ladella virkaveljilleen. Hän huitoi oikealla kädellään, nosti milloin haarukkaa, milloin veistä, milloin leivänviipaletta. Katsomatta kehenkään hän osoitti sanansa näkymättömälle kuulijakunnalle pursuttaen suustaan imelänmakeaa kaunopuheisuutta kuin sievästi käherretty poikanulikka. Kaksi pientä ylöspäin kiverrettyä viiksenkärkeä pisti esiin hänen ylähuulestaan kahtena käyränä piikkinä, jotka muistuttivat skorpionin häntiä, ja puuteroidut, keskeltä jakaukselle suitut hiukset kiertyivät tämän pikkukaupunginhurmaajan ohimoille kahdeksi pyöryläksi. Vaikka hän oli nuori, hän oli lihavanläntä ja hieman paisuneen näköinen, ja liivit pingottivat hänen vatsansa kohdalta. Yksityissihteeri söi ja joi levollisena. Hän oli epäilemättä tottunut ministerin puhetulvan puuskiin, mutta Du Roy, jonka sydäntä kirvelsi toisen menestyksen aiheuttama kateus, ajatteli itsekseen:

"Pärise sinä vain, aasi! Kylläpä näyttävät olevan lampaanpäitä nämä poliitikot."