"Sanon, että Vaudrec on kuolemaisillaan reumatismiinsa, joka on siirtynyt sydämeen." Sitten hän kysyi: "Mitä aiot tehdä?"
Madeleine oli noussut tuhkanharmaana kasvoiltaan, posket hermostuneesti nykien, ja puhkesi kauheaan itkuun kätkien kasvot käsiinsä. Hän seisoi siinä nyyhkytysten vapisuttamana, tuskan repimänä.
Mutta äkkiä hän hillitsi itsensä ja kuivasi kyyneleensä: "Menen… menen sinne… älä välitä minusta… en tiedä, milloin tulen takaisin… älä odota minua…"
Du Roy vastasi: "Hyvä. Mene vain!"
He puristivat toistensa kättä, ja Madeleine kiiruhti ulos niin joutuin, että unohti hansikkaansa.
Georges, joka sai syödä päivällisen yksinään, alkoi kirjoittaa artikkeliaan. Hän laati sen aivan ministerin ohjeiden mukaan antaen lukijain ymmärtää, ettei Marokon retkikunnasta tule mitään.
Sitten hän vei sen toimitukseen, jutteli hetken johtajan kanssa ja ajoi kotiin poltellen savuketta ja sydän keveänä — miksi, sitä hän ei tietänyt.
Hänen vaimonsa ei ollut vielä tullut kotiin. Du Roy meni vuoteeseen ja nukahti.
Madeleine palasi puolenyön tienoissa. Georges heräsi ja kohottautui istualleen sängyssä.
Hän kysyi: "No?"