3
Tultuaan kadulle hän alkoi miettiä, mihin hän nyt ryhtyisi. Hän olisi mielellään antautunut haaveittensa valtaan, käyskennellyt kaduilla unelmiinsa vaipuneena, hengittäen yön lempeää viileyttä. Mutta ajatus siitä kirjoitelmasarjasta, jonka johtaja Walter oli häneltä tilannut, ei jättänyt häntä rauhaan, ja hän päätti heti lähteä kotiin ja ryhtyä työhön.
Hän kulki pitkin askelin, tuli ulkobulevardille, jota hän kulki rue Boursault’ille asti. Sen varrella oli hänen asuntonsa. Talossa, joka oli kuusikerroksinen, asui noin parikymmentä työläis- ja käsityöläisperhettä. Hän kiipesi portaat valaisten vahatulitikuilla likaisia askelmia, joilla oli paperinpalasia, savukkeenpätkiä ja kaikenlaisia ruoanjätteitä. Kuvottava inhon tunne valtasi hänet ja samalla halu heti muuttaa asumaan rikkaiden ihmisten joukkoon hienoihin matoilla varustettuihin taloihin. Raskas ilma, joka johtui ruoan, mukavuuslaitosten ja ihmisten hajusta, kaalin ja vanhojen sienien aiheuttama tunkkautunut ilma, jota mikään tuuletus ei koskaan voinut puhdistaa, täytti talon yltä päältä.
Nuoren miehen huone oli viidennessä kerroksessa, ja ikkunasta oli näköala syvään kuiluun. Sen pohjalla olivat läntisen rautatien lukemattomat kiskot, jotka tulivat esiin Batignollen tunnelista. Duroy avasi ikkunan ja kumartui ruostuneen rauta-aitauksen ylitse.
Hänen alapuolellaan loisti mustan reiän pohjalta isojen häränsilmien kaltaisina kolme punaista signaalilyhtyä, vähän kauempana näkyi niitä useampia ja vielä kauempana vielä useampia. Joka hetki kajahteli läpi yön lyhyitä ja pitkiä vihellyksiä, muutamia aivan läheltä, toisia niin kaukaa, että niitä tuskin kuuli. Niissä oli ihmisääntä muistuttavia vivahduksia. Yksi niistä lähestyi, lakkaamatta päästellen valittavia vinkaisuja, jotka kasvoivat sekunti sekunnilta, ja äkkiä tuli näkyviin voimakas keltainen valo, joka kiiti eteenpäin suunnattoman jyrinän saattamana; ja Duroy näki tunnelin nielaisevan vaunujen pitkän jonon.
Hän sanoi itsekseen: "Ryhdytään työhön!" Hän pani kynttilän pöydälle, mutta kun hänen piti aloittaa, hän huomasi, ettei hänellä ollut kotona muuta kuin kirjepaperia.
Välipä sillä, se kyllä kelpaa, jos avaa kirjearkin ja kirjoittaa vain toiselle puolelle. Hän kastoi kynän musteeseen ja kirjoitti arkin yläreunaan kauneimmalla käsialallaan:
"Afrikkalaisen sotilaan muistelmia."
Sitten hän alkoi miettiä, miten aloittaisi ensimmäisen lauseen.
Hän istui pää käden varassa ja silmät tuijottaen valkoista paperiarkkia, joka oli levällään hänen edessään.