Useimmat naiset olivat aamupäiväpuvussa tahtoen siten osoittaa, että he olivat tulleet tänne kuin tavalliseen yksityiseen näyttelyyn. Niillä, jotka aikoivat jäädä tanssiaisiin, olivat kaula ja käsivarret paljaina.
Rouva Walter, jota hänen ystävättärensä ympäröivät, seisoi toisessa salongissa ja otti vastaan vieraiden tervehdyksiä. Monet eivät tunteneet häntä, vaan kuljeskelivat kuin ainakin museossa, lainkaan välittämättä isäntäväestä.
Nähdessään Du Royn rouva Walter kalpeni ja liikehti, aivan kuin hän olisi tahtonut juosta hänen luokseen. Mutta kuitenkin hän jäi paikoilleen ja odotti. Georges tervehti häntä juhlallisesti, ja Madeleine lateli hänelle onnitteluja ja kohteliaisuuksia. Georges jätti vaimonsa emännän luokse ja lähti harhailemaan yleisön joukkoon kuunnellakseen kaikkia niitä ilkeyksiä, joita varmasti sanottaisiin.
Talossa oli viisi salonkia peräkkäin. Ne olivat kaikki verhotut kallisarvoisin seinävaattein, italialaisin korutapetein tai erityylisin ja -värisin itämaisin matoin. Seiniä peittivät vanhojen mestarien laulut. Varsinkin pysähdyttiin ihailemaan erästä Ludvig XVI:n tyylistä huonetta, jonkinlaista naisten kammiota, jonka seinät oli verhottu silkillä vaaleansinistä taustaa vasten sommiteltuine ruusunnuppuineen. Matalat, kullatut huonekalut, jotka oli verhottu samalla kankaalla kuin seinätkin, olivat ihailtavan hienoa tekoa.
Georges tunsi kaikki kuuluisuudet, herttuatar de Terracinen ja kreivitär de Ravanelin, kenraali, ruhtinas d’Andremont’in, kauniin markiisitar des Dunes’in sekä monet muut naiset ja herrat, joita saa nähdä teatterien ensi-illoissa.
Joku kosketti häntä käsivarteen, ja nuori, onnellinen ääni kuiskasi hänen korvaansa: "Oh, siinähän te vihdoinkin olette, paha Bel-Ami! Miksi teitä ei enää koskaan saa nähdä?"
Se oli Suzanne Walter, jonka hienot, vaaleakutrisen hiuspilven ympäröimät emalisilmät tähysivät Georges’ia.
Georges ihastui nähdessään tytön ja puristi lämpimästi hänen kättään. Sitten hän pyysi anteeksi: "En ole päässyt minnekään. Minulla on ollut niin paljon puuhaa näinä parina viime kuukautena, etten ollenkaan ole ollut ulkona."
Suzanne jatkoi vakavan näköisenä: "Se on paha, hyvin paha, hyvin paha juttu. Olette kovin häijy meitä kohtaan, sillä me pidämme teistä, sekä äiti että minä. Mitä minuun tulee, en kykene mihinkään ilman teitä. Ellette ole täällä, niin menehdyn ikävään. Kuulette, että olen aivan vilpitön. Ei teillä ole oikeutta kadota sillä tapaa. Antakaa minulle käsivartenne, niin vien teidät katsomaan tauluamme 'Jeesus käy veden päällä'. Se on tuolla kaukana kasvihuoneen takana. Isä on asettanut sen sinne, jotta ihmisten olisi pakko kulkea kaikkien huoneiden läpi. Merkillistä, kuinka kauheasti isä tahtoo komeilla tällä hotellilla."
He menivät hitaasti ihmisjoukon lävitse. Vieraat kääntyivät katsomaan tuota komeaa miestä ja tuota viehättävää nukkea.