Suzanne sanoi: "Mutta olettehan tekin saanut periä."
Du Roy huokaisi säälivästi: "Siitä ei kannata puhua. Tuskin kahtakymmentätuhatta korkoja. Se ei ole paljon näinä aikoina."
"Mutta rouvannehan on saanut periä yhtä paljon."
"Niin. Yhteensä miljoona. Neljäkymmentätuhatta korkoja. Mutta sillä summalla emme ole voineet hankkia edes omia vaunuja."
He tulivat viimeiseen salonkiin, ja heidän edessään avautui iso talvipuutarha. Se oli täynnä korkeita troopillisia puita, joiden juurella kasvoi harvinaisia kukkia. Kun astui tämän tumman vihreyden alle, jonne valo virtasi kuin hopeisen veden lävitse, tunsi vastaansa lehahtavan kostean mullan viileyden ja hajuvesien raskaan tuoksun. Puutarha aiheutti suloisen ja harvinaisen tunteen, epäterveen ja viehättävän, keinotekoisen, kiihdyttävän ja veltostavan. Käytävien matot, vihreät kuin sammal, kulkivat kahden tiheän pensasaidan välissä. Äkkiä Du Roy huomasi vasemmalla, laajan palmukatoksen alla, ison valkoisen marmorialtaan, jossa olisi voinut vaikka uida ja jonka rannoilla neljä kookasta, hollantilaisesta posliinista tehtyä joutsenta ruiskutti vettä puoliavoimesta nokastaan.
Altaan pohjalle oli siroteltu kultahiekkaa, ja vedessä ui isoja punaisia kaloja, kummallisia, rumia kiinalaisia kaloja, joilla oli ulkonevat silmät ja sinireunaiset evät. Ne olivat jonkinlaisia meren mandariineja, jotka uiskennellessaan tai levätessään kultaista taustaansa vasten, muistuttivat kaukaisen kotiseutunsa omituisia korukirjailuja.
Sanomalehtimies pysähtyi sydän jyskyttäen. Hän sanoi itsekseen: "Tämä on loistoa! Tällaisessa talossa ihmisen on asuttava. Tänne on tullut muita. Minkä tähden minäkin en voisi tulla?" Hän ajatteli mahdollisia keinojaan, mutta kun hän huomasi, ettei mikään niistä kelvannut, hän suuttui voimattomuudestaan.
Hänen seuralaisensa ei enää puhunut, vaan näytti miettiväiseltä. Du Roy katseli häntä sivulta ja ajatteli: "Ei tarvitsisi muuta kuin mennä naimisiin tuon pienen elävän marionetin kanssa."
Mutta äkkiä Suzanne näytti jälleen havahtuvan: "Pitäkää varanne!" hän sanoi ja vei Georgesin heidän tiellään olevan joukon lävitse ja käännytti hänet äkkiä oikealle.
Keskellä kummallisia kasveja, jotka kohottivat kohti korkeutta väriseviä, hajasormisia kämmeniä muistuttavia lehtiään, näkyi veden päällä liikkumaton mies.