Madeleine ihmetteli hänen äänensävyään ja jatkoi: "Se on kuitenkin sievä saavutus sinun iälläsi."
Du Roy selitti: "Kaikki on suhteellista. Olisin tänään voinut saavuttaa enemmänkin."
Hän otti rasian ja pani sen avoimena uuninkulmalle sekä katseli hetken siinä olevaa kimaltelevaa tähteä. Sitten hän jälleen sulki sen kannen ja istuutui olkapäitään kohauttaen sängylle.
Tammikuun ensimmäisen päivän L’Officiel-lehti julkaisi todella tiedonannon, että herra Prosper-Georges Du Roy, sanomalehdentoimittaja, oli erinomaisista ansioista nimitetty Kunnialegioonan ritariksi. Hänen nimensä oli painettu kahdeksi sanaksi, mikä miellytti Georges’ia enemmän kuin itse ritarimerkki.
Tuntia myöhemmin kuin hän oli lukenut tämän virallisen tiedonannon, hän sai kirjeen rouva Walterilta, joka pyysi häntä ja hänen vaimoaan saapumaan tapahtuman juhlimiseksi päivälliselle samana iltana. Hän epäröi muutaman minuutin, heitti sitten tuleen tuon kirjeen, joka oli laadittu monella tapaa ymmärrettäväksi, ja sanoi Madeleinelle:
"Tänä iltana menemme Walterille päivälliselle."
Madeleine hämmästyi: "Niinkö! Ja minä kun luulin, ettet sinä enää koskaan menisi heidän luokseen."
Georges vain murahti: "Olen muuttanut mielipidettä."
Heidän tullessaan rouva Walter istui yksinään pienessä Ludvig XVI:n tyylisessä huoneessa, jonka hän oli valinnut yksityiseksi vastaanottohuoneekseen. Hän oli pukeutunut mustiin, ja hänen hiuksensa oli puuteroitu, mikä teki hänet ihastuttavan näköiseksi. Kaukaa hän vaikutti vanhalta, läheltä nuorelta, ja kun katseli häntä tarkoin, hän oli miellyttävä ansa silmille.
"Oletteko saanut surua?" Madeleine kysyi.