Rouva Forestier seisoi hänen vieressään ja katseli hänen valmistuksiaan. Sitten hän ojensi kätensä, otti uuninreunalta savukkeen ja sytytti sen.
"En osaa työskennellä tupakoimatta", hän sanoi. "Siis, mistä aiotte kirjoittaa?"
Duroy kääntyi hämmästyneenä häntä kohden.
"Mutta juuri sitähän en tiedä! Juuri siksihän olen tänne tullut."
Rouva vastasi: "Minä järjestän asian. Valmistan kyllä kastikkeen, mutta ensiksi minun on saatava paisti."
Duroy istui edelleenkin hämmentyneenä. Lopuksi hän seitti epäröiden:
"Haluaisin kertoa koko matkani aina Afrikkaan tulostani alkaen…"
Nyt rouva istuutui häntä vastapäätä ison pöydän toiselle puolelle ja katsoi häntä suoraan silmiin.
"No, kertokaa nyt asia ensin minulle, ymmärrättekö, järjestyksessä ja jättämättä mitään pois. Sitten poimin kertomuksestanne sen, mikä otetaan kirjoitukseen."
Mutta kun Duroy ei tietänyt, miten hän aloittaisi, rouva alkoi udella häneltä aivan kuin pappi rippituolissa, tehdä hänelle tarkkoja kysymyksiä, jotka palauttivat hänen mieleensä unohtuneita yksityiskohtia, henkilöitä, joita hän oli tavannut, kasvoja, joita hän oli nähnyt.
Pakotettuaan Duroyn puhumaan kokonaisen neljänneksen, rouva Forestier keskeytti: "Nyt aloitamme. Ensiksi kuvittelemme, että te kerrotte vaikutelmianne jollekulle hyvälle ystävälle. Siten menetellen voitte sanoa joitakin tuhmuuksia, tehdä huomautuksia kaikenlaisesta, olla luonnollinen ja hauska, jos siihen kykenette. Siis: 'Rakas Henry! Sinä haluat tietää, mikä Alger on, ja toiveesi on täyttyvä. Koska minulla ei tällä hetkellä ole mitään tekemistä tässä savimajassa, joka nyt on asuntonani, aion lähettää sinulle jonkinlaisen päiväkirjan elämästäni. Selostan siinä jokaista päivää, jokaista tuntia. Siitä tulee ehkä paikka paikoin jonkin verran eloisa, mutta eihän sinun pahimmassa tapauksessa ole pakko näyttää sitä naistuttavillesi…'"