Ja hän kohotti ihastuneet silmänsä nuoren miehen viiksiä kohti ja otti hänen käsivartensa, johon hän rakastuneesti nojautui: "Nyt menemme juomaan lasin mehua. Ja sitten lähdemme yhdessä vähän kävelemään. Tahtoisin mennä kanssasi bulevardille voidakseni oikein näytellä sinua. Mutta sitten menemme aikaisin kotiin, eikö niin?"
* * * * *
Duroy nukkui kauan tytön luona. Oli täysi päivä, kun hän tuli kadulle, ja hän kiiruhti heti ostamaan La Vie Françaisen. Vapisevin käsin hän avasi lehden. Siinä ei ollut hänen kirjoitustaan. Hän seisoi katukäytävällä ja tarkasteli huolestuneena noita painettuja palstoja, toivoen lopuksi löytävänsä sen, mitä etsi.
Jotakin raskasta laskeutui äkkiä hänen sydämelleen, sillä lemmenyön rasitusten jälkeen vastoinkäyminen kouraisi hänen velttouttaan todellisen onnettomuuden voimalla.
Hän meni asuntoonsa ja nukahti riisuutumatta vuoteelleen.
Muutamia tunteja myöhemmin hän tuli toimitukseen ja meni johtaja Walterin puheille: "Hämmästyin tänä aamuna suuresti, kun en löytänyt artikkeliani lehdestä."
Johtaja kohotti päätään ja vastasi kuivasti: "Olen antanut sen ystävällenne Forestier’lle tarkastettavaksi. Hän ei pitänyt sitä tyydyttävänä. Teidän täytyy kirjoittaa se uudelleen."
Duroy poistui huoneesta sanaakaan sanomatta ja syöksyi raivostuneena ystävänsä luokse: "Miksi et ole pannut kirjoitustani lehteen?"
Forestier istui savuke suussa syvällä nojatuolissaan ja jalat pöydällä, tuhrien koroillaan aloittamaansa kirjoitusta. Hän vastasi rauhallisesti, ikävystyneellä ja hajamielisellä äänellä: "Johtajan mielestä se oli huono, ja hän pyysi minua antamaan sen sinulle takaisin uudelleen kirjoitettavaksi. Tuossa se on." Ja hän osoitti sormellaan muutamia papereita, jotka lepäsivät kokoon taitettuina kirjeenpuristimen alla.
Duroy ällistyi eikä tietänyt, mitä sanoisi. Kun hän työnsi tekeleensä taskuunsa, Forestier jatkoi: "Tänään sinun on ensiksi mentävä poliisilaitokseen…"