Ja hän selosti erinäisiä tehtäviä ja mainitsi joukon hankittavia uutisia. Duroy poistui keksimättä sitä purevaa sanaa, jonka hän olisi tahtonut ystävälleen sanoa.
Seuraavana päivänä hän toi artikkelinsa taas toimitukseen. Se hylättiin jälleen. Hän kirjoitti sen kolmannen kerran uudelleen, ja kun se vielä kerran hylättiin, hän ymmärsi, että hän oli ollut käänteissään liian nopea ja että vain Forestier’n käsi saattoi häntä auttaa.
Hän ei siis enää puhunut Afrikkalaisen sotilaan muistelmista, vaan lupasi sen sijaan itselleen, että hän rupeaisi liukkaaksi ja viekkaaksi, koska se kerran oli välttämätöntä, ja että hän sillä välin ahkerasti suorittaisi tehtävänsä.
Hän oppi tuntemaan teatterin ja politiikan kulissit, valtiomiesten ja kansanedustajain eteiset ja odotushuoneet, yksityissihteerien tärkeät persoonat ja uneliaiden vahtimestarien vihaiset katseet.
Hän kohtasi alinomaa ministereitä, portinvartijoita, kenraaleja, etsiviä, ruhtinaita, ilotyttöjä, välittäjiä, kurtisaaneja, suurlähettiläitä, piispoja, parittajia, ulkomaalaisia, nousukkaita, maailmanmiehiä, pelihelvettien isäntiä, ajureita, tarjoilijoita ja monia muuta. Hän oli kaikkien näiden sekä kiinnostunut että välinpitämätön ystävä. Hän arvioi heitä kaikkia saman mittapuun mukaan, katseli heitä kaikkia samoin silmin, koska hänen täytyi tavata heitä joka päivä kaikkina aikoina ja aina puhua heidän kanssaan ammattinsa vaatimista asioista. Hän vertasi itseään mieheen, jonka on maisteltava kaikenlaisia viinejä ja joka sen vuoksi ei voi erottaa château-Margaux’ta argenteuil’stä.
Pian hän tuli mainioksi reportteriksi, joka varmasti vainuten löysi uutisensa. Hän oli taitava, nopea, kohtelias, arvokas voima lehdessä, kuten johtaja Walter, joka osasi arvioida sanomalehtimiehiä, monesti lausui.
Mutta koska hän sai vain kymmenen centimea riviltä ja kaksisataaviisikymmentä frangia vakinaista palkkaa ja koska bulevardielämä, kahvilaelämä ja ravintolaelämä on kallista, hän oli aina ilman rahaa ja valitteli alituiseen huonoja raha-asioitaan.
Jokin keino tässä on keksittävä, hän ajatteli nähdessään toverinsa kulkevan tyttöjen kanssa ja sirottelevan kultaa ympärilleen. Hän ei tuntenut niitä salaperäisiä keinoja, joita hänen virkaveljensä käyttivät näin vauraiksi päästäkseen. Ja hän epäili kateellisena, että he käyttivät joitakin outoja, epäilyttäviä menettelytapoja, että he ottivat maksun palveluksistaan, että kysymyksessä oli todellinen salakuljetusjärjestelmä, jolle ihmiset antoivat hyväksymisensä tai jota he katselivat sormiensa lävitse. Hänen täytyi päästä tämän salaisuuden perille, päästä jäseneksi tähän vaiteliaaseen reportteriyhtymään ja tunkeutua niiden toveriensa seuraan, jotka jakelivat rahoja keskenään hänen pääsemättä niistä osalliseksi.
Ja usein iltaisin, kun hän katseli junia ikkunastaan, hän uneksi niistä keinoista, joita hän tulisi käyttämään.
5