Palvelustyttö johdatti hänet saliin, ja heti sinne ilmestyi pikku Laurine. Tyttö ei ojentanut vain kättään, vaan myös otsansa ja sanoi: "Äiti pyysi sanomaan, että olisitte hyvä ja odottaisitte. Hän tulee neljännestunnin kuluttua, sillä hän ei ole vielä pukeutunut. Minä pidän teille seuraa."
Duroyta huvitti tytön juhlallinen käytös, ja hän vastasi: "Todellako, hyvä neiti? Olen hyvin mielissäni saadessani viettää hetken seurassanne. Mutta sanon jo etukäteen, etten ole lainkaan vakava. Minä leikin päivät päästään. Leikitäänpä siis nyt kissaa ja hiiriä!"
Tyttö hämmästyi, mutta hymyili sitten kuin kypsä nainen, jolle tehdään odottamaton ja yllättävä tarjous. Hän sanoi:
"Huoneet eivät ole leikkimistä varten."
Mutta Duroy ei välittänyt vastaväitteistä: "Se on samantekevää. Minä leikin joka paikassa. Siis, ottakaa nyt kiinni minut." Ja hän alkoi juosta pöydän ympäri ja sai tytön houkutelluksi ajamaan häntä takaa. Tyttö tuli hänen perässään, yhä vain hymyillen jonkinlaista kohteliaan anteeksiantavaa hymyä ja väliin ojentaen kättään koskettaakseen nuorta miestä. Mutta juoksuksi hän ei vahingossakaan pistänyt.
Duroy pysähtyi ja kumartui. Kun tyttö lähestyi pienin epäröivin askelin, hän hyppäsi ilmaan kuin vieteriukko ja juoksi sitten salin toiseen päähän. Tyttö piti leikkiä hauskana, purskahti nauruun, innostui ja alkoi jo juostakin Duroyn jäljessä, kirkaisten iloisesti ja pelokkaasti luullessaan saavansa hänet kiinni. Duroy siirteli tuoleja, kokosi esteitä, pakotti tytön pitkän aikaa pyörimään saman tuolin ympärillä ja hyppäsi sitten toisen tuolin taakse. Laurine juoksi nyt innostuneena ja antautui kokonaan uuden leikin iloille. Hänen kasvonsa punertuivat, ja hänet valtasi oikea lapsen riemu joka kerta, kun hänen leikkitoverinsa pakeni tai keksi uusia kujeita.
Äkkiä ja samassa hetkessä, kun tyttö luuli saaneensa Duroyn kiinni, tämä tarttui häntä käsivarsiin ja nosti hänet korkealle ilmaan huudahtaen: "Kissa on kiinni!"
Ihastunut tyttö sätkytteli jalkojaan ja kirkui riemastuneen sydämensä koko voimalla.
Rouva de Marelle tuli hämmästyneenä huoneeseen: "Mutta Laurine,
Laurine, sinähän leikit… Te olette oikea taikuri, herra Duroy."
Duroy laski tytön lattialle ja suuteli äitiä kädelle. Sitten he sijoittivat lapsen istumaan väliinsä. He tahtoivat jutella, mutta muuten niin hiljainen Laurine oli nyt innoissaan ja puhui koko ajan, niin että hänet täytyi lähettää pois.