Hän totteli vastustelematta, mutta kyyneleet silmissä.
Kun he olivat yksin, rouva de Marelle alensi ääntään: "Tiedättekö, minulla on eräs suuri suunnitelma, joka koskee teitäkin. Asia on tämä: Koska kerran viikossa käyn päivällisellä herrasväki Forestier’n luona, tarjoan silloin tällöin omasta puolestani päivällisen ravintolassa. En ota mielelläni vieraita vastaan kotonani, en ole sellaiseen varustautunut enkä muuten ymmärrä mitään talouspuuhista tai ruoanlaitosta, en yhtään mitään, en vähintäkään. Haluan elää vapaana. Minä siis järjestän silloin tällöin päivälliset johonkin ravintolaan, mutta ne eivät ole lainkaan hauskoja tilaisuuksia, kun meitä on vain kolme eivätkä omat tuttavani oikein mielellään seurustele heidän kanssaan. Tämän sanon selittääkseni teille aikomukseni teihin nähden. Ymmärrättehän? Tahtoisin siis teidät mukaan lauantaina kello puoli kahdeksalta Cafe Richeen. Tunnettehan sen paikan?"
Duroy suostui onnellisena. Rouva jatkoi: "Me olemme vain nelisin, oikea neliapila! Tuollaiset pienet juhlat ovat usein hyvin hauskoja meille naisille, jotka emme ole niihin niin tottuneita."
Hänellä oli yllään tummanruskea leninki, joka kohottavasti ja keimailevasti mukautui hänen vartalonsa, lanteillensa, kaulansa ja käsivarsiensa ympärille, ja Duroy tunsi hämärää hämmästystä, melkein painoa, jonka syytä hän ei oikein ymmärtänyt, mutta joka aiheutui naisen oman huolitellun hienouden ja hänen asuntonsa silmäänpistävän huolimattoman asun välisestä ristiriidasta.
Kaikki, mikä verhosi hänen vartaloaan, kaikki, mikä välittömästi ja läheisesti kosketti hänen ihoaan, oli herkullista ja hienoa, mutta kaikki, mikä häntä ympäröi, oli aivan merkityksetöntä.
Duroy lähti hänen luotaan vieden nytkin mukanaan jonkinlaisen eroottisen harha-aistimuksen hänen alituisesta läsnäolostaan. Ja reportteri odotti päivällisiltaa hyvin kärsimättömästi.
Vuokrattuaan toisen kerran hännystakin, koska hänen tulonsa eivät olleet sallineet hänen ostaa juhlapukua, hän saapui sovittuun ravintolaan ensimmäisenä, muutamia minuutteja ennen määräaikaa.
Hänet ohjattiin kolmanteen kerrokseen ja vietiin pieneen kabinettiin, jonka seinät oli verhottu punaisella ja jonka ainoasta ikkunasta oli näköala bulevardille.
Neliskulmainen pöytä, jonka valkoinen liina loisti kuin kiillotettuna, sekä lasit, hopeat ja lautastenlämmittäjät kimaltelivat houkuttelevan näköisinä kahden kynttilänjalan kannattaman kahdentoista kynttilän valossa.
Ikkunasta näki ison vaaleanvihreän läikän. Se oli erään bulevardilla kasvavan puun lehvistö, johon lankesi valo ravintolan yksityishuoneista.