Hän luuli näin olevansa mainiosti naamioitu, ja vaikka hän ainoastaan oli suojassa samalla tapaa kuin päänsä pensaaseen pistänyt jänis, hän meni näin pukeutuneena mitä pahamaineisimpiin paikkoihin.
Hän oli tahtonut, että Duroy olisi pukeutunut työmieheksi, mutta tämä oli jyrkästi kieltäytynyt, pitäen edelleenkin kaikilla näillä retkillä mallikelpoista bulevardipukuaan ja vaihtamatta edes korkeata silkkihattuaan pehmeään huopahattuun.
Clotildea tämä itsepäisyys vähän harmitti, mutta sitten hän lohduttautui tuumimalla: "Ihmiset luulevat, että minä olen kamarineitsyt, jonka on onnistunut saada rakastajakseen hieno herra." Ja häntä huvitti tämä ilveily äärettömästi.
He kävivät siis rahvaankahviloissa ja istuskelivat savuttuneissa huonerähjissä vanhojen puupöytien ääressä ja ontuvilla tuoleilla. Kitkerä savupilvi, jossa vielä tuntui päivälliseksi paistetun kalan käry, täytti salin. Puseropukuiset miehet metelöivät ja joivat pienistä laseista, ja tarjoilija, joka ihmeissään tuijotti tätä omituista paria, toi kaksi lasillista kirsikkaviinaa heidän pöytäänsä.
Pelosta ja ihastuksesta väristen Clotilde alkoi juoda tuota punaista viinaa luoden levottomia ja ilakoivia katseita ympärilleen. Jokainen lasi, jonka hän joi, oli sopimaton teko, jokainen pisara, jonka hän tätä polttavaa, maustettua juomaa lähetti kurkustaan alas, antoi hänelle mieluisan nautinnon tunteen, rikollisen ja kielletyn riemun tunteen.
Sitten hän sanoi puoliääneen: "Nyt mennään." Ja he poistuivat. Clotilde kulki juopuneiden lomitse, jotka kyynärpäät pöydällä silmäilivät häntä vihaisin ja epäluuloisin katsein. Hän asteli pienin nopein askelin kuin näyttelijätär, joka poistuu näyttämöllä. Ja tultuaan kadulle hän huokasi syvään, aivan kuin hän juuri olisi pelastunut kauheasta vaarasta.
Väliin hän väristen kysyi Duroylta: "Jos minua jossakin noista paikoista loukattaisiin, niin mitä tekisit?"
Duroy vastasi urhealla äänellä: "Puolustaisin sinua, saakeli soikoon!"
Ja Clotilde painautui onnellisena hänen käsivarttaan vasten, ehkä hämärästi toivoen, että häntä loukattaisiin, että häntä tarvitsisi puolustaa, että hän saisi nähdä miesten, vieläpä tuollaisten miesten, tappelevan hänen rakastettunsa kanssa hänen takiaan.
Mutta nämä retket, jotka uudistuivat kaksi tai kolme kertaa viikossa, alkoivat väsyttää Duroyta, jonka sitä paitsi oli viime aikoina ollut hyvin vaikea hankkia edes niitä frangeja, jotka tarvittiin ajurin ja ruoan maksamiseen.