Nykyään hänen oli äärettömän vaikea tulla toimeen, paljon vaikeampi kuin siihen aikaan, jolloin hän oli Pohjoisrautatien palveluksessa, sillä hän oli ensimmäisinä sanomalehtimieskuukausinaan sirotellut rahaa ympärilleen sitä laskematta, aina toivoen seuraavana päivänä voivansa ansaita suuria summia. Tällä tavoin hän oli tyhjentänyt kaikki apulähteensä ja mahdollisuutensa saada rahaa.
Hyvin yksinkertainen keino lainata lehden kassasta oli pian käytetty loppuun, ja hän oli nyt velkaa lehdelle neljä kuukausipalkkaa sekä kuusisataa frangia, jotka hän oli saanut etukäteen rivimaksuista. Edelleen oli hän velkaa Forestier’lle sata frangia ja Jacques Rivalille, jolla oli antelias kukkaro, kolmesataa frangia. Lisäksi hänellä oli korviaan myöten kahdenkymmenen frangin ja sadan soun pikkuvelkoja, joista hän ei ollut tietävinäänkään.
Saint-Potin, jolta hän oli tiedustellut keinoja, joiden avulla olisi vielä voinut hankkia sata frangia, ei ollut keksinyt mitään, vaikka hän olikin hyvin neuvokas mies. Ja Duroy tunsi katkeruutta tätä taloudellista kurjuutta kohtaan, joka oli entistä tuntuvampi nyt, kun hänellä oli suuremmat tarpeet. Hänessä kiehui koko maailmaa vastaan synkkä viha, yhä lisääntyvä ärtyisyys, joka purkautui ilmoille joka hetki pienimpienkin pikkuseikkojen takia.
Väliin hän laski, kuinka hän oli menetellyt saadessaan kulumaan keskimäärin tuhat frangia kuussa ilman mitään erikoista tuhlausta. Laskelman tuloksena oli, että jos hän söi kahdeksan frangin aamiaisen ja kahdentoista frangin päivällisen jossakin bulevardiravintolassa, se teki yhden louisdorin. Kun tähän lisäsi kymmenkunta frangia pientä rahaa, joka vieri kaikille suunnille, ties’ minne, niin päivän menoksi tuli kolmekymmentä frangia. Ja kolmekymmentä frangia päivässä on yhdeksänsataa frangia kuussa. Eikä laskelmassa ollut vielä silloin mukana vaatteisiin, kenkiin, liinavaatteisiin, pesuun ym. tarvittavia rahoja…
Joulukuun 14. päivänä hänellä siis ei ollut ainoaakaan souta taskussaan, ja rahantekomahdollisuudet olivat olemattomat.
Hän teki niinkuin hän oli tehnyt usein ennenkin: jätti aamiaisensa syömättä ja vietti iltapäivän toimituksessa raivokkaasti ja ahkerasti työskennellen.
Kello neljän aikaan hän sai rakastajattareltaan "sinilinnun", joka ilmoitti hänelle seuraavaa: "Haluatko syödä kanssani päivällisiä tänään? Teemme sitten jälkeenpäin pienen retken."
Duroy kirjoitti heti vastaukseksi: "Mahdotonta tulla päivälliselle." Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että olisi sangen tyhmää kieltäytyä niistä miellyttävistä hetkistä, joita rouva de Marelle saattoi hänelle valmistaa, ja lisäsi "Mutta odotan sinua kello yhdeksältä kohtauspaikassamme."
Ja sitten hän lähetti erään toimituksen juoksupojista viemään kirjelappua perille säästääkseen sähkekustannukset. Sen jälkeen hän syventyi miettimään, mistä saisi päivällisen.
Kello tuli seitsemän, eikä hän vieläkään ollut päässyt mihinkään tulokseen, ja pelottava nälkä kalvoi hänen sisuksiaan. Silloin hän tarttui epätoivoiseen keinoon. Hän odotti, kunnes kaikki hänen toverinsa olivat toinen toisensa jälkeen menneet, ja jäätyään yksin hän soitti kiivaasti. Johtajan vahtimestari, joka oli jäänyt vartioimaan toimitushuoneistoja, tuli sisään ja kumarsi.