"Kuule minua, rakas pikku ystäväni, en tahtonut loukata sinua. En ajatellut, mitä sanoin."
Hän oli pakottanut Clotilden istuutumaan ja polvistui nyt hänen eteensä: "Oletko antanut minulle anteeksi? Sano, että olet antanut anteeksi!"
Clotilde mutisi kylmästi: "Olkoon menneeksi, mutta älä tee sitä uudelleen." Ja noustuaan hän lisäsi:
"Mennään nyt kävelemään."
Duroy oli vielä polvillaan syleillen molemmin käsivarsin hänen jalkojaan sekä sammaltaen: "Pyydän sinua, ollaan täällä. Rukoilen sinua. Tee se minun takiani. Tahtoisin tänä iltana niin mielelläni pitää sinut vain itseäni varten, tässä hiilloksen ääressä. Sano, että suostut!"
Clotilde vastasi kylmästi ja kovasti: "Ei. Tahdon mennä ulos. En halua myöntyä oikkuihisi."
Duroy oli itsepäinen: "Pyydän sinua! Minulla on eräs syy. Hyvin tärkeä syy…"
Clotilde sanoi uudelleen: "Ei. Ja koska et tahdo lähteä ulos kanssani, niin menen tieheni. Hyvästi."
Hän irrottautui äkkiä ja lähti ovea kohden. Duroy juoksi hänen jälkeensä ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen:
"Kuule, Clo, pikku Clo’ni, kuule, jää tänne minun takiani…" Clotilde pudisti mitään vastaamalta päätään, koetti välttää hänen suudelmiaan ja vapautua hänen syleilystään yrittäen yhä poistua.