Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
LUJA KUIN KUOLEMA
Kirj.
Guy de Maupassant
Suom. G. G. Ronimus
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1920.
ENSIMÄINEN OSA.
I.
Päivä paistoi taiteilijan avaraan työhuoneeseen avonaisesta kattoikkunasta. Tämä oli suuri, loistava ja sininen valoneliö, kirkas aukko sinitaivaan kaikuiseen äänettömyyteen, jossa lenteli kiireesti lintuparvia.
Mutta tuskin päästyään tuohon vakavasti sisustettuun ja verhoilla varustettuun korkeaan huoneeseen, taivaan iloinen valo heikkeni, lieventyi, vaimeni kankailla, hälveni vähitellen oviverhoissa, valaisi tuskin pimeitä nurkkia, joissa yksin kultakehykset vain leimahtivat liekkeihin kuin tulet. Rauha ja onni näyttivät tänne kahlehdituilta, noiden taiteilijain asuntojen rauha, joissa ihmissielu on työskennellyt. Näiden seinien sisässä, joissa ajatus asuu, joissa se kiihkeästi liikkuu ja tyhjenee voimakkaissa ponnistuksissa, näyttää kaikki väsyneeltä, lamautuneelta siitä asti kuin se asettuu lepoon. Kaikki näyttää kuolleelta näiden voimaa pursuavien elämänhetkien jälkeen; ja kaikki lepää, huonekalut, kankaat, kuuluisien henkilöiden keskentekoiset muotokuvat — ikäänkuin koko asunto olisi kärsinyt mestarin väsymyksestä, olisi raatanut hänen kanssaan, ottaen joka päivä osaa hänen aina uudestaan alkaneeseen kamppailuunsa. Epämääräinen, raskas värin, terpentiinin ja tupakan haju täytti huoneen, tarttuen mattoihin ja istuimiin; ja mikään muu häly ei häirinnyt syvää hiljaisuutta kuin avonaisen ikkunan ohi kiitävien pääskysten kimakat ja lyhyet kirkunat, ja kattojen yli tuskin kuuluva Parisin sekava, pitkällinen melu. Ei mikään muu hievahtanut kuin vain aika-ajoittain pieni, sininen savupilvi, joka kohosi kattoa kohti sen paperossin jokaisesta savutuprahduksesta, jonka Olivier Bertin, loikoen sohvallaan, puhalteli verkalleen huuliensa välistä.