Ja espanjalainen koira kiihtyi, tuli yhä rohkeammaksi, haukkui kovemmin ja uskalsipa tulla aivan lautasten kohdalle ollen tahtovinaan purra. Lehmät alkoivat tulla levottomiksi ja niiden ihon hermostuneet vavahdukset, joilla ne karkoittivat kärpäsiä, tulivat lukuisammiksi ja pitemmiksi.
Yhtäkkiä koira juoksun vauhdissa, jota se ei voinut ajoissa hillitä, joutui täydessä loikkauksessa niin lähelle yhtä lehmää, että sen, ollaksensa tekemättä kuperkeikkaa lehmän päälle, täytyi hypätä sen yli. Harppauksen hipaisemana painava eläin pelästyi, ja kohottaen ensin päänsä nousi sitten hitaasti neljälle jalalleen pärskyttäen sieramiaan. Nähdessään sen pystyssä molemmat toiset lehmät myöskin seurasivat sitä; Julio alkoi tanssia niiden ympärillä voitonriemun tanssia, Annetten sitä onnitellessa.
— Hyvä, Julio, hyvä!
— No, sanoi kreivitär, tule toki syömään aamiaista.
Mutta nuori tyttö asetti kätensä silmien suojaksi ja ilmoitti:
— Kas! Sähkösanomantuoja.
Vehnä- ja kaurapeltojen keskelle häviävällä näkymättömällä polulla näkyi sininen pusero liukuvan tähkien pinnalla ja tuli linnaa kohti miehen tahdinmukaisin askelin.
— Jumalani! mutisi kreivitär, kunhan se vain ei olisi mikään huono uutinen.
Häntä puistatti vielä se kauhu, jonka jättää meihin pitkäksi aikaa jonkun rakastamamme henkilön kuolema, josta saamme tiedon sähkösanomalla. Hän ei voinut nyt enää katkaista tuota liimattua nauhaa avatakseen pientä sinistä paperilippua tuntematta sormiensa väräjävän ja mielensä joutuvan liikutuksen valtaan sekä luulematta että tästä kuoresta, jota oli niin vaikea avata, lähtisi taas surua, joka saisi hänen kyyneleensä uudelleen virtaamaan.
Annette päinvastoin, joka oli täynnä aivan uutta uteliaisuutta, rakasti kaikkea outoa mikä esiintyi. Hänen sydämensä, jota elämä ensimäisen kerran oli murjonut, ei voinut odottaa muuta kuin iloja tuosta jalkasinkulkevan kirjeenkantajan kupeella riippuvasta mustasta ja pelottavasta laukusta, joka kylvää niin paljon mielenliikutusta pitkin kaupungin katuja ja kylien teitä.