Seuraavana päivänä tavalliseen aikaan, kun kamarineito, avattuansa ikkunaverhot ja luukut, toi teetä ja katseli vielä unenpöpperössä olevaa emäntäänsä, virkkoi hän tälle:
— Rouva on terveemmän näköinen tänään.
— Luuletteko?
— Oi, kyllä. Kreivittären kasvot ovat paljon enemmän levänneen näköiset.
Kreivitär tiesi, vaikkei ollutkaan vielä itse katsellut peiliin, että se oli totta. Hänen sydämensä oli kevyt, hän ei kuullut enää sen voimakasta sykkimistä, ja hän tunsi taas elävänsä. Veri, joka kiersi hänen suonissaan, ei ollut enää niin raju, kuin eilen, kuuma ja kuumeinen, eikä enää kuljettanut koko hänen ruumiiseensa hermostuneisuutta ja levottomuutta, vaan se levitti siihen lämmintä hyvinvointia ja myöskin onnellista itseluottamusta.
Palvelijan poistuttua hän meni katsomaan itseään peilistä. Hän hämmästyi hiukan, sillä hän tunsi itsensä niin hyvinvoivaksi, että hän odotti löytävänsä itsensä uudelleen nuortuneena yhdessä ainoassa yössä useampia vuosia. Sitten hän käsitti tämän toivon lapselliseksi, ja vielä kerran katseltuaan itseänsä hän tyytyi toteamaan, että hänen hipiänsä oli hiukan helakampi, hänen silmänsä eivät enää olleet niin väsyneet ja että hänen huulensa olivat terveemmän väriset kuin eilen. Kun hänen sielunsa oli tyytyväinen, ei hän voinut tulla surulliseksi, ja hän hymyili ajatellen: "Niin, muutamissa päivissä tulen vallan terveeksi. Minä olen saanut kokea liian paljon toipuakseni niin pian."
Mutta hän jäi kauaksi, hyvin kauaksi aikaa istumaan pukeutumispöytänsä ääreen, jolle oli levitetty somassa järjestyksessä, pitsireunaiselle musliiniliinalle, hiotusta kristallista tehdyn peilin eteen, kaikki hänen pienet somistelukojeensa, elefantinluisin varsin, joissa oli hänen kruunulla koristettu nimimerkkinsä. Niitä oli siellä lukemattomia, erilaisia, jotka olivat tarkoitetut arkaluontoisiin ja salaisiin tehtäviin, toiset teräksisiä, aivankuin lääkärin työaseet, joita käytetään lasten pikkuvammoja korjatessa, toiset pyöreitä ja pehmeitä, jotka olivat tehdyt höyhenistä, untuvista, tuntemattomien eläimien nahasta, ja joiden avulla levitettiin hauraalle iholle silitteleviä, tuoksuavia jauheita, rasvaisia tahi nestemäisiä hajuaineita.
Kauan käsitteli hän niitä taitavin sormin, sivellen niillä ihoansa, huulista ohimoihin saakka, kosketellen sitä pehmeämmin, kuin suudelmin, korjaillen epätäydellisesti jälleen ilmaantuneita vivahduksia, vedellen viivoja silmien alle, hoidellen silmäripsiä. Kun hän sitten tuli alakertaan, niin oli hän melkein varma siitä, että ensimmäinen katse, jonka maalari häneen loisi, ei tulisi olemaan liian epäedullinen.
— Missä on herra Bertin? kysyi hän eteisessä kohtaamaltaan palvelijalta. Mies vastasi:
— Herra Bertin on hedelmätarhassa pelaamassa tennistä neidin kanssa.