Hän kuuli jo kaukaa heidän huutavan… Peräkkäin maalarin kaikuva ääni ja nuoren neidon hellä ääni ilmoittivat: viisitoista, kolmekymmentä, neljäkymmentä, etu, toinen etu, voitto.
Hedelmätarha, johon oli tasoitettu kenttä tennistä varten, oli suuri neliönmuotoinen nurmikko, jossa kasvoi omenapuita ja jota ympäröi eripuolilta puisto, kyökki- ja kasvitarha ja linnaan kuuluvat moisiot. Pitkin mäkeä, joka rajoitti sitä kolmelta puolelta niinkuin linnoitetun leirin varustukset, oli istutettu kukkia, pitkiä sarkoja kaikenlaisia kukkia, sekä luonnonkukkia että puutarhakukkia, ruusuja suuressa määrässä, neilikkoja, heliotrooppeja, fuksioita, reseedoita ja paljon muita, jotka antoivat ilmalle hunajan maun, kuten lausui Bertin. Mehiläiset muuten, joiden olkikupuiset pesät olivat rivissä keittiökasvitarhan säleaitaa pitkin, peittivät tämän kukkivan kedon vaalein ja surisevin parvin.
Juuri keskellä tätä hedelmätarhaa oli kaadettu muutamia omenapuita, jotta saataisiin tarpeeksi tilaa tennikselle ja tervattu verkko, joka oli jännitetty poikki tämän alueen, jakoi sen kahteen puoliskoon.
Annette toisella puolen, musta hame kohotettuna hiukan ylöspäin, paljain päin, näyttäen nilkkansa ja puoleksi pohkeensa syöksyessään tavoittelemaan lentävää palloa, kulki edestakaisin, juoksi silmät loistavina, posket punaisina vastustajansa erinomaisen ja varman pelin väsyttämänä ja hengästyttämättä.
Tämä, valkeat flanellihousut kiinnitettynä vyötäisille samanlaisen paidan päälle, lippalakki päässä, myös valkea sekin, ja vatsa hiukan eteenpäin ulkonevana, odotti kylmäverisesti palloa, arvosteli täsmällisesti sen putoamisen, otti vastaan sen ja lähetti takaisin sen kiiruhtamatta, juoksematta sillä hienolla sulavuudella, intohimoisella tarkkaavaisuudella ja ammattimiehen taitavuudella, joka hänelle oli ominaista kaikissa ruumiinharjoituksissa.
Annette huomasi ensiksi äitinsä, hän huudahti:
— Hyvää päivää, äiti; odota yksi minuutti, kun olemme lopettaneet tämän lyönnin.
Tämä yhden sekunnin hajamielisyys toi hänelle tuhon. Pallo syöksyi häntä vasten, nopeana ja matalana, melkein maassa vyöryvänä ja meni ulkopuolelle rajojen.
Sillä aikaa kuin Bertin huusi: "Voitto," ja kun nuori tyttö hämmästyneenä ja yllätettynä syytti taiteilijaa siitä, että tämä oli käyttänyt hänen tarkkaamattomuutta hyväkseen, niin Julio, jota oli harjoitettu hakemaan ja löytämään hävinneitä palloja, aivankuin viidakkoihin pudonneita pyitä, syöksyi sen jälestä, joka vieri hänen edellään nurmikolle, tempasi sen suuhunsa varovaisesti ja toi takaisin heiluttaen häntäänsä.
Maalari tervehti nyt kreivitärtä; mutta kun hän oli kiireissään uudestaan ryhtyäkseen peliin ja häntä innostutti taistelu tyytyväisenä siihen, että tunsi itsensä noreaksi, niin loi hän noihin, häntä varten niin huolellisesti hoidettuihin kasvoisin ainoastaan lyhyen ja hajamielisen katseen; sitten hän kysyi: