Sinä iltana hän ensimmäisen kerran oli käsittänyt, että hänen salongissaan, jossa siihen saakka häntä yksin oli ihailtu, mairiteltu, juhlittu, rakastettu, toinen, hänen tyttärensä, anasti hänen paikkansa. Hän oli käsittänyt sen, yhtäkkiä, tuntiessaan suosion-ilmaisujen kohdistuvan Annetteen. Tässä valtakunnassa, kauniin naisen talossa, tässä kuningaskunnassa, jossa hän ei siedä mitään varjoon jäämistä, josta hän poistaa hienolla ja sitkeällä huolella kaiken pelottavan vertailun, johon hän ei päästä vertaisiansa muuten kuin koettaakseen tehdä niistä alamaisia, hän näki hyvin, että hänen tyttärensä oli tulemaisillaan hallitsijattareksi. Kuinka olikin ollut outoa, tuo sydämen kokoon vetäytyminen, kun kaikki nuo silmät olivat kääntyneet Annetteen, jota Bertin piti kädestä seisoen taulun vieressä. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä hävinneeksi näyttämöltä, virastaan erotetuksi, valtaistuimeltaan syrjäytetyksi. Kaikki katselivat Annettea, kukaan ei enää kääntynyt häneen päin! Hän oli niin tottunut kuulemaan ylistelyjä ja imarteluja, joka kerran kun ihailtiin hänen muotokuvaansa, hän oli niin varma kehuskelevista lauseista, joista hän tosin ei enää välittänyt, mutta joiden hän siitä huolimatta tunsi hivelevän itseänsä, että tämä hylkääminen, tämä odottamaton luopuminen, tämä ihailu, joka omistettiin yhtäkkiä kokonaan hänen tyttärelleen, oli häntä liikuttanut, hämmästyttänyt ja järkyttänyt enemmän, kuin jos olisi ollut kysymys mistä kilpailusta tahansa, missä tilaisuudessa tahansa.
Mutta kun hän oli noita luonteita, jotka kaikissa vaikeissa kohtauksissa ensimmäisen masennuksen jälkeen taistelevat vastaan ja löytävät lohdutustarpeita, hän ajatteli, että kun hänen tyttärensä kerran olisi mennyt naimisiin, kun he lakkaisivat elämästä saman katon alla, hänen ei enää tarvitsisi kestää tätä lakkaamatonta vertailua, joka alkoi käydä hänelle liian vaivalloiseksi hänen ystävänsä katseiden edessä.
Mutta isku oli kuitenkin ollut liian kova. Hän sai kuumetta eikä nukkunut ollenkaan.
Aamulla hän heräsi väsyneenä ja raukeana, ja silloin syntyi hänessä vastustamaton tarve saada rohkaisua, tukea, pyytää apua joltakin, joka voisi parantaa kaikki nämä kärsimykset, kaikki nämä henkiset ja ruumiilliset vaivat. Hän tunsi itsensä todellakin niin pahoinvoivaksi, niin heikoksi, että hän sai päähänsä kysyä neuvoa lääkäriltä. Hän tulisi ehkä vakavasti sairaaksi, sillä ei ollut luonnollista, että hän näin muutamassa tunnissa kävi läpi nämä perättäin seuraavat tuskan ja rauhoittumisen vaihtelut. Hän kutsutti siis lääkärin sähkösanomalla ja odotti.
Tämä saapui kello 11 aikaan. Hän oli noita vakavia hienoston lääkäreitä, joiden kykeneväisyyden takaavat heidän kunniamerkkinsä ja arvonimensä, joiden taidokkuus on ainakin tavallisen tiedon vertainen ja joilla on, erityisesti päästäksensä selville naisten vaivoista, viisaita sanoja, jotka ovat tehokkaampia kuin lääke.
Hän astui sisään, tervehti, katseli potilastaan ja hymyillen sanoi:
— No, eihän se ole niin vakavaa. Sellaisin silmin, kuin teidän, ei olla koskaan kovin sairas.
Kreivitär oli hänelle heti kiitollinen tästä alusta ja kertoi hänelle heikkoutensa, hermostumisensa, alakuloisuutensa, sitten, erityisesti korostamatta, huolestuttavan huonon ulkonäkönsä. Kuunneltuansa häntä tarkkaavaisen näköisenä, kyselemättä muuten mitään muuta kuin hänen ruokahaluansa, ikäänkuin hän tuntisi hyvin tämän naistaudin salaisen luonteen, hän kuunteli torvella, tutki, koetteli sormenpäillä olkapäiden ihoa, punnitsi kädessään hänen käsivarsiansa, epäilemättä oivallettuaan hänen ajatuksensa, ja käsitettyään käytännöllisen lääkärin terävällä vainulla, joka näkee verhojen alle, että kreivitär kysyi häneltä neuvoa paljon enemmän kauneutensa puolesta kuin terveytensä, sitten hän sanoi:
— Niin, meillä on vähäverisyyttä, hermohäiriöitä. Eikä se ole kummastuttava, koska te juuri olette saanut kokea suurta surua. Minä annan teille pienen reseptin, joka asettaa tämän hyvään järjestykseen. Mutta ennen kaikkea on syötävä vahvistavia ruokia, nautittava lihalientä, on oltava juomatta vettä, ja juotava olutta. Minä tahdon ilmoittaa teille erinomaisen tehdasmerkin. Älkää väsyttäkö itseänne valvomisella, vaan kävelkää niin paljon kuin mahdollista. Nukkukaa paljon ja lihokaa hiukan. Siinä kaikki, mitä voin teille neuvoa, rouva ja kaunis potilas.
Kreivitär oli kuunnellut häntä innokkaalla mielenkiinnolla, koettaen arvata, mitä lisäksi oli ajateltu, mutta sanomatta jätetty.