Hän nousi ylös aikaiseen, tietämättä miksi, ja myöskin, mitä hän tekisi, sillä hänen hermonsa pitivät hänet rauhattomana ja epäröivänä niinkuin tuuliviirin.
Koettaessaan suunnata ajatustaan muuanne, hankkia askaroimista ruumiilleen, hän muisti, että juuri sinä päivänä muutamat klubin jäsenet tapasivat toisensa joka viikko maurilaisessa kylvyssä, jossa he söivät aamiaista hieromisen jälkeen. Hän pukeutui siis nopeasti, toivoen että sauna ja suihku häntä rauhoittaisivat ja läksi ulos.
Heti kun hän oli pistänyt jalkansa kadulle, tunsi hän kylmää ilman värettä, tuota kaikkea vihantaa rypistävää, ensimmäisen pakkasen kylmää, joka hävittää yhdessä ainoassa yössä kesän viimeiset jäännökset.
Kaikkialla pitkin bulevardia oli satanut paksulta leveitä, keltaisia lehtiä, jotka putosivat kuivasti ja hiljaisesti kahahtaen. Niitä putosi silminnäkemiin, toisesta päästä leveitä lehtikujia toiseen, talojen julkisivujen väliin, aivan kuin kaikki niiden varret olisi erotettu oksista terävällä, hienolla lasilevyllä. Viertotiet ja käytävät olivat niiden peitossa, ne näyttivät aika-ajoittain metsän käytäviltä talven alkaessa. Kaikki nämä kuolleet lehdet ratisivat niille astuttaissa ja kasaantuivat toisinaan tuulen puhaltaessa kevyiksi aalloiksi.
Oli tuollainen vaihdepäivä, jolloin toinen vuoden aika loppuu ja toinen alkaa, päivä, jolla on erityinen tuntu ja erityinen surumielisyys, kuoleman surumielisyys ja uudestaan syntyvän voiman sävy.
Bertinin astuessa maurilaisen kylpylän kynnyksen yli sai se ajatus, että lämpö kohta tulisi tunkeutumaan hänen ruumiiseensa, joka hänen sinne tullessaan oli ollut kadun kylmän ilmavoiman vaikutuksen alaisena, hänen surullisen sydämensä mielihyvästä vavahtamaan.
Hän riisuutui sukkelasti, kiersi vyötäisilleen ohuen harsovyön, jonka vahtimestari hänelle antoi ja hävisi pehmeäksi täytetyn oven taa, joka hänelle avattiin. Rasittava lämmin henkäys, joka näytti tulevan kaukaisesta liedestä, pani hänet hengittämään aivan kuin olisi tahtonut läkähtyä kulkiessaan läpi maurilaisen pylväskäytävän, jota valaisi kaksi itämaalaista lamppua. Sitten kähärätukkainen neekeri, puettuna samoin kuin kylpijätkin, kiiltäväselkäinen, voimakaslihaksinen, riensi hänen edelleen kohottaakseen oviverhoa huoneen toisessa päässä, ja Bertin astui suureen saunaan, pyöreään, korkeaan, hiljaiseen, melkein mystilliseen kuin temppeli. Päivänvalo tuli ylhäältä kupukatosta ja värillisestä lasista tehdyistä apilaanmuotoisista ikkunoista tähän suureen, kellon muotoiseen ja liuskakivillä laskettuun saliin, jonka seiniä peitti arabialaiseen tapaan koristetut fajanssit.
Kaikenikäisiä miehiä, melkein alasti, kulki verkalleen vakavin askelin, puhumatta, edestakaisin, toisia istui pienillä marmoripenkeillä, käsivarret ristissä; toiset juttelivat hiljaisella äänellä.
Polttava ilma pani läähättämään heti sisäänastuttaessa. Tässä tukehduttavan kuumassa ja koristeellisessa sirkuksenmuotoisessa salissa, jossa lämmitettiin ihmisruumista, jossa kierteli mustia hierojia ja kuparinvärisiä maurilaisia, oli jotakin antiikkista ja salaperäistä.
Ensimmäinen henkilö, jonka maalari huomasi, oli kreivi de Landa. Hän kierteli ympäri kuin roomalainen painija, ylpeänä äärettömän suuresta rinnastaan ja ristiinasetetuista paksuista käsivarsistaan. Hän oli saunan kantavieras, hän luuli siellä olevansa näyttämöllä kuin suosiota saava näyttelijä, ja hän arvosteli asiantuntijana kaikkien Parisin vahvojen miesten kiistelyn alaista lihasrakennetta.