Kreivitär kysyi:
— Onko se, mitä te tunnette hänen läheisyydessään sen kaltaista, mitä te tunsitte minun läheisyydessäni.
— On ja ei ole… Ja se on kuitenkin melkein sama asia. Minä olen rakastanut teitä, niin paljon kuin voi rakastaa naista. Häntä minä rakastan niinkuin teitä, koska hän on juuri te; mutta tämä rakkaus on tullut minulle joksikin vastustamattomaksi, hävittäväksi, lujemmaksi kuin kuolema. Minä olen samassa suhteessa siihen kuin palava talo tuleen!
Kreivitär tunsi säälinsä laimentuvan mustasukkaisuuden puuskan vaikutuksesta ja muuttaen äänensä lohduttavaksi hän sanoi:
— Ystävä parkani! Muutaman päivän perästä hän on naimisissa ja lähtee pois. Kun te ette häntä enää näe, niin te parannutte epäilemättä.
Taiteilija pudisti päätään.
— Oh, minä olen vallan hukassa!
— Mutta ette suinkaan! ette suinkaan! ette suinkaan! Kolmeen kuukauteen te ette tule häntä näkemään. Se on riittävä. Teillehän on riittänyt kolme kuukautta rakastuaksenne häneen, enemmän kuin minuun, jonka te tunnette jo kaksitoista vuotta.
Silloin Bertin rukoili häntä äärettömässä murheessaan.
— Any, älkää hyljätkö minua!