Useita kertoja jo hän oli ollut kahden vaiheilla, kohottaako kynnen näppäyksellä noita kahta liikkuvaa kultaviisaria peittävää lasikupua, ja lykätäkö sormenpäällä isoaviisaria määrättyyn numeroon saakka, jonka se saavutti niin hitaasti.
Hänestä tuntui, ettei muuta tarvittaisikaan kuin ovi jo aukenisi ja odotettu ilmestyisi tämän kepposen pettämänä ja kutsumana. Sitten hän oli alkanut hymyillä tälle itsepäiselle ja järjettömän lapselliselle halulleen.
Vihdoin teki hän itselleen kysymyksen: "Voinko tulla hänen rakastajakseen?" Tämä ajatus näytti hänestä oudolta, vähän mahdolliselta toteuttaa, ja tuskin ollenkaan tavoiteltavalta niiden selkkausten vuoksi, jotka se voisi aiheuttaa hänen elämässään.
Kuitenkin tämä nainen miellytti häntä suuresti ja hän päätteli:
"Totta tosiaan, olenpa joutunut kummalliseen tilanteeseen."
Seinäkello löi, ja tämä häly sai hänet säpsähtämään, järkyttäen hänen hermojaan enemmän kuin hänen mieltään. Hän odotti kreivitärtä sillä kärsimättömyydellä, jota viipyminen lisää joka sekunti. Rouva de Guilleroy oli aina täsmällinen; siis viimeistään kymmenen minuutin kuluttua hän astuisi sisään. Kun kymmenen minuuttia oli mennyt tunsi Bertin itsensä huolestuneeksi kuin murheen lähestyessä, sitten harmistuneeksi siitä, että hän odottaessaan menetti aikaansa, senjälkeen hän käsitti äkkiä, että jollei rouva de Guilleroy tulisi, se tuottaisi hänelle suurta kärsimystä. Mitä tekisi hän? Odottaisiko häntä? Ei — hän lähtisi ulos, niin että jos kreivitär ehkä vielä tulisi kovin myöhästyneenä, hän löytäisi ateljeen tyhjänä.
Hän lähtisi ulos, mutta milloin? Minkä toimintavapauden hän jättäisi rouva de Guilleroylle? Eikö olisi parempi jäädä ja tehdä tälle muutamin kohteliain ja kylmin sanoin ymmärrettäväksi, ettei hän, Bertin, ollut niitä, joita pannaan odottamaan? Ja jollei hän tulisikaan? Silloin saapuisi kai kirje, kortti, palvelija tai kaupunginlähetti? Jollei kreivitärtä kuuluisi, mitä hän tekisi? Silloin olisi päivä hukassa, hän ei voisi enää teeskennellä. Ja silloin? Silloin hän lähtisi tiedustelemaan, miten kreivitär voi, sillä hän kaipasi nähdä tätä.
Niin, — oli totta, että hän kaipasi nähdä rouva de Guilleroyta — ja tämä toive oli syvä, vaivaava ja ahdistava. Mitä se oli? Rakkauttako? Mutta hän ei tuntenut innostusta ajatuksissaan, ei kiihkoa aisteissaan eikä haaveiluja mielessään todetessaan, että, jollei kreivitär sinä päivänä tulisi, se tuottaisi hänelle suurta kärsimystä.
Ulko-oven kello soi pienen talon käytävään, Olivier Bertin tunsi huohottavansa liikutuksesta, sitten itsensä niin iloiseksi, että teki pyörähdyksen ilmassa heittäen paperossinsa menemään.
Rouva de Guilleroy astui sisään; hän oli yksin.
Bertin rohkaisi heti mielensä.