Koko hänen rohkeutensa, koko hänen tarmonsa, koko hänen päättäväisyytensä loppuivat, sillä niin paljon muistuttivat nämät sisäänpäin painuneet ja vääntyneet kasvot kuolevan kasvoja. Tämä mies, jonka hän oli äsken juuri nähnyt, oli muuttunut tuollaiseksi aaveeksi! Hän mutisi huuliensa välitse: "Oh, hyvä Jumala," ja alkoi kulkea häntä kohti kauhusta hytkähdellen.
Bertin koetti hymyillä rauhoittaakseen häntä. Ja tämän yrityksen aiheuttama irvistys oli peloittava.
Kreivitär! oli aivan lähellä vuodetta, hän asetti molemmat kätensä hiljaa Olivierin kädelle, joka oli suorana ruumiin vieressä, ja sopersi:
— Oh! ystävä parkani!
— Ei se ole mitään, sanoi tämä hiljaa liikuttamatta päätään.
Kreivitär katseli häntä nyt epätoivoissaan tästä muutoksesta. Taiteilija oli niin kalpea, ettei hänellä näyttänyt olevan pisaraakaan verta ihonsa alla. Hänen ontot poskensa olivat kuin kasvojen sisäänpäin imemät, ja hänen silmänsä olivat myös niin painuneet, kun olisi joku lanka vetänyt niitä sinne päin.
Sairas näki hyvin ystävättärensä kauhun ja huokasi:
— Niin, minä olen somassa tilassa nyt.
Kreivitär sanoi yhä häneen tuijottaen:
— Kuinka tämä tapahtui?