Musadieu pysähdytti hänet:
— Anteeksi, te olette ankara, ettehän itsekään, rakas ystävä, näy kuitenkaan halveksivan tätä hienostoa, jota niin pilkkaatte.
Bertin hymyili:
— Minäkö? Pidän siitä.
— No, mitenkä sitten on ymmärrettävä…?
— Minä halveksinkin itseäni hiukan epäiltävän rodun sekasikiönä.
— Kaikki tuo on vain vaikutuksen tavoittelemista.
Ja kun Bertin väitti, ettei hän tavoitellut sellaista, niin herttuatar lopetti keskustelun selittäen, että kaikki taiteilijat mielellään uskottelivat ihmisille mahdottomia.
Keskustelu tuli silloin yleiseksi, hipaisi kevyesti kaikkea, hyvänsävyisenä, jokapäiväisenä, ystävällisenä ja hillittynä, ja kun päivällinen lähestyi loppuansa, kreivitär huudahti yhtäkkiä osoittaen edessään olevia täysiä viinilaseja:
— No, en ole mitään juonut, en pisaraakaan; nyt näemme, tulenko laihtumaan.