— Totisesti, sanoi hän, kas siinä on kaunein nykyaikainen muotokuva, jonka tunnen. Siinä on ihmeellinen elämä.
Kreivi de Guilleroy, jossa tottumus saada kuulla tätä taulua kehuttavan oli juurruttanut vakuutuksen siitä, että hänellä oli talossaan mestariteos, lähestyi tehostaakseen Musadieun sanojen vaikutusta, ja minuutin tai pari he molemmat kasasivat kaikki mahdolliset käytetyt ja teknilliset lauseparret ylistääkseen tämän taulun sekä näennäisiä että tarkoitettuja hyviä ominaisuuksia.
Kaikki olivat kohottaneet silmänsä seinää kohti ja näyttivät ihastuneilta. Olivier Bertin, joka jo oli tottunut näihin ylistyksiin, joihin hän ei kiinnittänyt enemmän huomiota kuin kysymyksiin jonkun terveydestä kadulla kohdatessa, kohotti kuitenkin heijastuslamppua, joka oli asetettu kuvan eteen sitä valaisemaan, oikeaan asentoonsa, koska palvelija huolimattomuudesta oli asettanut sen vinoon.
Sitten istuuduttiin ja kreivi lähestyi herttuatarta, joka sanoi hänelle:
— Luulen, että veljenpoikani tulee minua täältä hakemaan ja pyytämään teiltä kupin teetä.
Jo jonkun aikaa olivat heidän toivomuksensa kohdanneet toisensa ja he aavistivat toistensa ajatukset, vaikkeivät olleet niitä toisilleen lausuneet.
Herttuatar de Mortemainin veli, markiisi de Farandal, oli melkein täydellisesti tuhlattuaan omaisuutensa pelissä, kuollut pudotessaan hevosen selästä jättäen jälkeensä lesken ja pojan. Tämä nuori mies, joka nyt oli 28-vuotias, oli Europan enimmän haluttuja kotiljongin johtajia, sillä usein hänet kutsuttiin Wieniin ja Lontooseen koristaakseen siroilla valssiliikkeillään ruhtinaiden tanssiaisia. Ja vaikka hän olikin aivan varaton, pysyi hän kuitenkin yhteiskunnallisen asemansa, perheensä, nimensä ja melkein kuninkaallisten sukulaistensa vuoksi yhtenä Parisin haetuimmista ja kadehdituimmista miehistä. Piti vakaannuttaa tämä liian nuori, tanssin ja urheiluelämän hankkima maine, ja rikkaan, hyvin rikkaan avioliiton jälkeen asettaa seuraelämässä saavutettujen menestyksien sijaan valtiolliset. Heti kun markiisi pääsisi edustajaksi, niin hän tämän ainoan seikan johdosta tulisi vastaisen valtakunnanistuimen tueksi, yhdeksi kuninkaan neuvonantajista ja puolueensa johtomiehistä.
Herttuatar, jolla oli hyvät tiedot kaikista asioista, tunsi kreivi de Guilleroyn äärettömän suuren omaisuuden; hän oli selvillä siitä, että tämä oli varovainen aarteen kokooja, joka asui yksinkertaisessa huoneustossa, kun hän olisi voinut elää suurena herrana jossakin Parisin komeimmassa yksityispalatsissa. Hän tiesi kreivin aina onnistuneet keinottelut, hänen hienon liikemiesvainunsa, hänen osanottonsa kaikkiin tuottavimpiin liikeyrityksiin, joita kymmenen vuoden kuluessa oli Ranskassa tehty; ja hän oli saanut ajatuksen naittaa veljenpojallensa tämän normandilaisen edustajan tyttären, jolle tämä avioliitto tuottaisi arvokkaamman aseman, hallitsijaa ympäröivässä ylhäisimmässä seurapiirissä. Guilleroy, joka itse oli mennyt rikkaisiin naimisiin ja lisännyt taitavasti yksityisomaisuuttaan, hautoi nyt muita kunnianhimoisia tuumia.
Hän uskoi kuninkaan palaavan ja tahtoi sinä hetkenä olla kykenevä käyttämään hyväkseen tätä tapausta mitä täydellisimmäliä tavalla.
Yksinkertaisena edustajana hän ei ollut suurenkaan arvoinen. Markiisi de Farandalin appi-isänä, jonka esi-isät olivat olleet Ranskan kuninkaallisen suvun uskollisia ja suosittuja läheisiä tuttavia, hän kohoaisi ensimäisten riviin.