— Mutta he ajattelevatkin sitä, saakeli soikoon. Luuletteko te, että pieni 20-vuotias, sievä tytön typykkä, joka jo 5 tai 6 vuotta viettää juhlivaa elämää Parisissa, jossa meidän viiksemme ovat hänet opettaneet ja pilanneet suutelojen maun, osaa vielä erottaa 30-vuotisen miehen suutelon 60-vuotiaan suutelosta? Vielä mitä, turhaa lorua! Hän on liian paljon nähnyt ja liian paljon tuntenut. Kuulkaahan, minä lyön vetoa siitä, että hän rakastaa enemmän, sydämensä pohjasta todellakin enemmän vanhaa pankkiiria kuin nuorta keikailijaa. Tietääkö hän sitä, ajatteleeko hän sitä? Onko miehillä täällä ikää? Ei, rakkaani, me nuorrumme harmaantuessamme, ja mitä enemmän me harmaannumme, sitä enemmän meille sitä osoitetaan ja sitä enemmän sitä uskoo.
He nousivat pöydästä, alkoholi oli noussut heidän päähänsä ja kiihoitti heitä, he olivat valmiit lähtemään kaikille valloituksille. He alkoivat keskustella iltansa käyttämisestä. Bertin puhui sirkuksesta, Rocdiane Hippodromista, Maldant Edenistä ja Landa Folies-Bergérestä, kun heidän korviinsa kuului hiljaisena ja kaukaisena viulujen viritys.
— Kas, tänään on siis musiikkia klubissa, sanoi Rocdiane.
— Niin, vastasi Bertin. Jos viettäisimme siellä 10 minuuttia ennenkuin lähdemme pois.
— Niin, menkäämme sinne.
He kulkivat salin läpi, sitten biljardihuoneen ja vihdoin pelisalin läpi ja saapuivat jonkinmoiseen aitioon, joka oli parvekkeen yläpuolella. Neljä herraa, vaipuneina nojatuoleihin, odotti jo soittoa hartaan näköisinä, samalla kun alhaalla keskellä tyhjiä tuolirivejä kymmenkunta muuta pakinoi istuen tai seisten.
Orkesterin johtaja näpäytti hiljaa muutamia kertoja jousellaan nuottitelineeseen: aloitettiin.
Olivier Bertin rakasti intohimoisesti musiikkia; niinkuin rakastetaan opiumia. Se saattoi hänet haaveilemaan. Heti kun soittokoneiden sävelvirta oli häntä koskettanut, hän tunsi joutuvansa jonkinlaiseen hermopäihtymykseen, joka teki hänen ruumiinsa ja älynsä uskomattoman väräjäviksi. Hänen mielikuvituksensa kiiti kuin hullu sävelten hurmaamana, suloisten unelmien ja ihanien haaveiden läpi. Silmät suljettuina, jalat toistensa yli ristissä, käsivarret velttoina, hän kuunteli ääniä ja näki asioita, jotka kulkivat hänen sekä aistillisten että henkisten silmiensä ohitse.
Orkesteri soitti Haydnin synfoniaa, ja heti kun maalari oli laskenut silmäluomet katseensa eteen, näki hän uudestaan metsän, ajoneuvojen joukon ympärillään, ja vastapäätä isoissa vaunuissa kreivittären ja hänen tyttärensä. Hän kuuli heidän äänensä, seurasi heidän sanojansa, tunsi vaunujen nytkähdykset ja hengitti lehtien tuoksun täyttämää ilmaa.
Kolme kertaa hänen naapurinsa, joka puhui hänelle, keskeytti tämän näyn, joka alkoi kolme kertaa uudestaan, niinkuin alkaa uudestaan meren yli matkustettuamme laivan vaaruminen liikkumattomassa vuoteessa.